Juhani "Tami" Tamminen on ihana mies.
Sanani eivät riitä kuvailemaan, miten paljon häntä arvostan positiivisessa mielessä.
Hän on värikäs persoona, jota osa rakastaa ja osa vihaa.
Hänellä on vahvoja mielipiteitä asioihin. Hän on myös mies, jolla on tapana kehua itseään ja välillä myös muita. Mutta ennen kaikkea hän muistaa kehua itseään.
Tamminen on myös asiantuntija. Jääkiekon lisäksi hän muun muassa tietää, miten voi toipua työuupumuksesta, josta hän on antanut muille ohjeita julkisesti lehdessä.
Soitinkin hänelle viime perjantaina. Päivä oli perjantai ja kolmastoista. Kyllä. Se oli epäonnen päivä.
Emme puhuneet työuupumuksesta.
Kysyin Tammiselta suoraan suomeksi, kuka on hänen mielestään Vuoden urheilija Suomessa viime vuoden saavutusten perusteella. Kysyin, vaikka Tamminen ei saa osallistua Vuoden urheilija -äänestykseen. Tämä kunnia on suotu vain Urheilutoimittajain Liiton jäsenille, joista osa kuuluu nukkuvien kerhoon, eikä käytä äänioikeuttaan.
No, se on kokonaan toinen juttu. Pysytään nyt Tammisessa.
Olen tavannut hänet pari kertaa henkilökohtaisesti ja myös soittanut hänelle. Hän on puhutellut minua esimerkiksi toverina. Esittelin kuitenkin itseni hänelle ystävällisesti ja kerroin, mitä olen tekemässä ja mihin. Emmehän nähneet toisiamme. Kuulimme vain toistemme äänet.
Sanoin myös Tammiselle, että nauhoitan puhelinhaastattelun, joka on minulla vielä äänitiedostona muistona.
Löysimme heti yhteisen sävelen. Tai ainakin niin luulin.
Entinen huippujääkiekkoilija ja sen jälkeen muun muassa valmentajana kunnostautunut Tamminen yllätti heti alkumetreillä. Hän ei ehdottanut Vuoden urheilijaksi pyörätuolikelaajaa Leo-Pekka Tähteä, joka on voittanut kultaa neljä kertaa peräkkäin 100 metrillä paralympialaisissa Ateenan vuoden 2004 kisoista lähtien.
Tämä ei kuitenkaan ollut suurin pommi.
Hän ei ehdottanut viime vuoden parhaaksi urheilijaksi edes oman lajinsa tämän hetken kuuminta nimeä, Patrik Lainetta.
Ei, vaikka Laine voitti jääkiekossa 20-vuotiaiden MM-kultaa, miesten MM-hopeaa ja Tampereen Tapparassa SM-kultaa sekä on aloittanut loistavasti uransa NHL:ssä Winnipeg Jetsissä. Laine on johtanut muun muassa tulokkaiden pistepörssiä. Hänet on myös valittu tammikuun lopulla Los Angelesissa järjestettävään NHL:n tähdistöotteluun.
Tamminen nosti Vuoden urheilijaksi yllättäen Henri Kontisen. Kontinen taisteli tenniksen sekanelinpelissä turnausvoiton Wimbledonissa Heather Watsonin kanssa ja nelinpelissä voitti viisi ATP:tä, yhden Mastersin ja ATP-finaalin John Peersin kanssa. Wimbledonissa Kontinen teki suomalaista tennishistoriaa olemalla ensimmäinen aikuisten tasolla Grand Slam -turnauksen voittanut pelaaja.
Tamminen perusteli yllättävää valintaansa näin: "Minulla on globaali perspektiivi. Jos puhutaan Vuoden urheilijasta Suomessa, olemme pala globaalia urheilumaailmaa. Lajia, jota todella laajasti harrastetaan ja jossa on mieletön kilpailu, mun ajattelussa se ajaa ohi. Tennis on sekä perinteinen että maailmalla äärimmäisen paljon harrastettu. Aina tykkään myös tällaisesta, että teemme jonkun historiallisen jutun suomalaisessa urheilukulttuurissa. Mun käsityksen mukaan, kun mies voittaa nelinpelin Wimbledonissa, se on suomalaista urheiluhistoriaa. Lähelle sitä pääsee mun mielestä Patrik Laine. Meiltä tulee rookie [tulokas], joka johtaa maalipörssiä. Se on myös kova temppu, mutta kokonaisuutena laitan Kontisen ykköseksi."
Otsikoin juttuni näin: Juhani Tammiselta yllättävä ehdotus Vuoden urheilijaksi - "Se on suomalaista urheiluhistoriaa".
Kolme yötä myöhemmin Tamminen käänsi käsittämättömästi täydellisesti takkinsa.
Tampereella ilmestyvä Aamulehti kysyi Tammiselta eilen maanantaina nettijutussaan, kuka on hänen mielestään Vuoden urheilija. Suomen jääkiekkoleijona numero 79 vastasi lehden jutussa näin: "Tietysti Tampereen suuri poika Patrik Laine. Piste."
Ensin en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Pienen pohdinnan jälkeen päädyn jälkimmäiseen.
Yritän ymmärtää Tammista, mutta en hyvällä tahdollakaan tähän pysty.
Mikä on muuttanut kiekkoleijonan mielen muutamassa yössä? Sen tietää vain Tamminen itse.
Ehkä hän on lukenut juttuni ja huomannut epäonnistuneensa epäonnen päivänä. Tai prinsiipit menivät hänellä vähän sekaisin. Sattuuhan näitä. Kukapa olisi aina täydellinen? En minä ainakaan. Ehkä ei aina Tamminenkaan. Ei maailma siihen kaadu.
Ennen kuin joku vetää herneen nenäänsä, sanon, että mielipidettä saa vaihtaa ja pitää, jos itseltä siltä tuntuu.
Kokeneelta jääkiekkomieheltä en kuitenkaan odottanut tällaista suunnanmuutosta kolmessa yössä.
Sitä olisi voinut odottaa, jos aikaa ensimmäisestä mielipiteestä olisi kulunut vaikkapa kuukausi. Tänä aikana Winnipeg Jetsin suomalaistulokas olisi voinut tehdä jotain ainutlaatuista, joka olisi nostanut hänet Tammisen arvoasteikossa Kontisen edelle.
Nyt näin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä Laine ole edes pelannut viime aikoina, koska hän loukkaantui runsas viikko sitten Buffalo Sabresia vastaan.
Myöskään Kontinen ei ole pelannut viime päivinä suurista panoksista. Hän on keskittynyt tenniksen kauden ensimmäiseen Grand Slam -turnaukseen, joka pääsi eilen maanantaina vauhtiin Australian Melbournessa.
Ja vaikka Laine olisikin tehnyt jotain elämää suurempaa, sillä ei olisi pitänyt olla mitään merkitystä, koska valinnassa on kyse viime vuoden suorituksista.
Mutta hetkinen. Kontinen sanoi juuri eilen sanomalehdissä julkaistussa STT:n haastattelussa, että hänen elämäänsä ei hetkauta yhtään, vaikka voitto urheilijaäänestyksessä tulisi tai jäisi tulematta.
Jos Tamminen muutti mielipiteensä juuri tämän vähän vähättelevän kommentin vuoksi?
Jos kyse on jostain muusta, mitä edellä spekuloin, sitten en ymmärrä. Mutta tarvitseeko sitä aina ymmärtääkään?
Joka tapauksessa näin nopea takinkääntö politiikassa voisi olla haitallista, mutta Tammisen onneksi hän ei ole valtakunnan politiikassa mukana. Alexander Stubbia lainatakseni, sori siitä.
Pysytään hetki vielä Tammisessa. Hän sanoi Aamulehden jutussa, että hänen kakkossuosikkinsa on Kontinen. Aamulehden nettiotsikon mukaan hänellä on myös kauhuskenaario, että maakuntien miehet (urheilutoimittajat) eivät tajua äänestää Patrik Lainetta Vuoden urheilijaksi.
Toimittajien kauhuskenaario taitaa jatkossa olla se, onko Tamminen enää itsensä kanssa samaa mieltä siinä vaiheessa, kun juttu on jo lähetetty painoon.
Siitä olen lähes sataprosenttisen varma, että hän ei vaihda mielipidettään tuskin koskaan ainakaan yhdessä asiassa. Hän toisti perjantaina haastattelussani, että Vaasan Sport ei pelaisi jääkiekon SM-liigassa ikinä ilman häntä. Hän sanoi tämän painokkaasti.
Jokainen saa itse päättää, onko Tamminen tässä asiassa oikeassa vai väärässä.
Yksi asia on kuitenkin fakta. Takavuosina Sportin päävalmentajana ja toimitusjohtajana työskennellyt Tamminen ei koskaan nostanut Sporttia liigaan.
JARNO RANTA