Perjantaiaamu valkeni Vaasan Palosaarella tuttuun tapaan. Ennen kahdeksaa palosaarelaisia suuntasi töihin. Työmatkat veivät eri suunnista esikaupunkia ensin kohti alueen valtaväylää, Palosaarentietä. Sieltä jatkettiin taas eri suuntiin.
Tällä kertaa aamuilmasta haistoi ulosteen ja muun jätteen hajun. Mitä lähemmäs Palosaarentietä tultiin, sen vahvempana haju tuli vastaan. Palosaarentiellä sitä itseään liikkui ilmassa niin sakeasti, että alkoi kaivata suojakseen kaasunaamaria tai vähintään pyykkipinnaa nenään.
Palosaarentien pankkiautomaatilla oli pientä jonoa, mutta ei ollut kauan. Yksi ja toinen pyörsi jonosta, kun ei kestänyt lemua.
– Ei tässä voi seistä. Hajuhan tule autoon ja jää sinne, jupisi keski-ikäinen mies ja pyörsi jonosta takaisin Mersuunsa.
Syy hajuun selvisi, kun paikalle tuli vanha palosaarelainen kuorma-autonkuljettaja. Mies osoitti leveää ja märkää vanaa Palosaarentiessä:
– Påttilta lähti ennen seitsemää lieteauto viemään lietettä Stormossenille. Peräluukku aukesi ja lasti on tuossa.
Kohta Palosaarentietä eteni toinen tankkiauto. Sen perästä ryöppysi jotain tielle. Lisääkö terveisiä Påttilta? Tavallaan, mutta nyt liikkeellä oli huuhteluauto pesemässä edellisen auton jälkiä.
Vesi teki nopeasti tehtävänsä. Vajaan puolen tunnin kuluttua hajusta oli enää ohut tuntu ilmassa. Pankkiautomaatille oli syntynyt uusi jono ja nyt jonossa pystyttiin seisomaan.
REIMA LUUKKANEN
