Mitä jos alkaisimme useammin syödä yhdessä? Elämän tärkeimmät asiat tapahtuvat #yhdessä pöydässä.
Eikä yhteinen kokkaaminen ole iästä kiinni! Tähän tapaan mainostava ruokatalo on lyönyt itsensä läpi. Satavuotias Suomi on saanut oivan kampanjan.
Kesän aikana sain kattaa pöydän useasti ja usealle, ja mikä parasta: tuoreista antimista. Suomen luonto tarjosi upeat puitteet ruokapöytien ylle, jos kohta sadekatos piti varmistaa.
Kalasopat ja mansikkakakut ovat huvenneet parempiin suihin kotipuutarhassa tuttujen, rakkaitten ja vähän vieraampienkin kesken. Erään kerran mökkipihalla aloitettiin lounasta viidelle, ja kun se valmistui, kesäkeittiön ympärillä istui täysi tusina. Onneksi saarelle tulijat tuovat aina jotain tullessaan.
Mitä jos alkaisimme tuoda jotain yhteiseen pöytään ja nauttisimme ateriamme yhdessä? Kenen luo seuraavaksi? Kaikenikäiset osaavat jotain ja yhdessä tekeminen on hauskaa. Tärkeänä koemme, että ruoka on ravitsevaa ja sitä riittää. Nostetta on myös aterian maulla, ulkonäöllä ja yhdessä syömisellä.
Puolet suomalaisista kärsii väsymyksestä. Unitutkijat ehdottavat, että söisimme illan ravitsevan aterian noin klo 20 kuten eurooppalaiset. Siitä kahden tunnin kuluttua kuulemma nukuttaa makeasti – eikä uni lopu kesken. Tämä voisi ratkaista sen, että alkuillasta urheilevat perheet voisivat kokoontua saman pöydän ääreen muulloinkin kuin viikonloppuna. Oletko muuten huomannut, miten hyvin nukkuu, kun on illalla pöydässä rupatellut ja nauranut?
Toinen iso, samansuuntainen hanke on Samassa pöydässä. Siinä on mukana Marttaliittoa, seurakuntia ja järjestöjä. Meitä haastetaan laajentamaan ruokapöytäämme myös jollekin vieraalle ja muusta kulttuurista tulleelle. Tarvitsemme enemmän yhteyksiä toisiin ja vähemmän yksinäisyyttä ja yksin syömistä. Saamme ravintoa toisistamme, toistemme seurasta ja katseesta!
Olen viime viikkoina pyöräillyt töihin Alajoki-maiseman läpi. Koen nuo peltoaukeat isona kattauksena. Kylvöaikaa sai keväällä vartoa. Nyt keskikesän voimakas vehreys on vaihtumassa kullankeltaan. Vielä tarvitaan aikaa ja lämpöä, että puimurit pääsevät liikkeelle. Yhteisestä leivästä on kysymys – ja kiitollisuudesta.
Eija Harmanen
johtaja, perheasian neuvottelukeskus
Ps. Toivottavasti kotimaani Suomi tekee kaikkensa auttaakseen pitkään toisistaan erillään olleita perheenjäseniä yhteisen pöydän ääreen.