Tämä oivalluksen ja kiitollisuuden vuosi on ollut myös menetyksen vuosi. Luopuminen oman suvun yhdestä sukupolvesta on herkistänyt ja ohjannut peruskysymysten ääreen. Miten elää merkityksellistä ja mielekästä elämää?
Ihmislajimme elonjäämiskamppailussa olemme oppineet näkemään vaaroja ja riskejä sekä varautumaan pahimpaan. Näillä selviytymistaidoilla on ollut suuri merkitys olemassaolollemme.
Väitetään, että menetykset ja traumaattiset tapahtumat vaikuttavat elämänkulkuun voimakkaammin kuin onnenpotkut. Kenties tässä on jotain perää kun katseensa suuntaa taaksepäin samalla miettien ihmisen mieltä.
Otetaan pieni esimerkki arjesta. Käsi ylös, kuinka monelle on käynyt siten, että päivän aikana pienikin negatiivinen asia saattaa peittää alleen kymmenet myönteisesti sujuvat asiat. Mietin, voisiko tähän kokemusrulettiin vaikuttaa hyvinvointia vahvistavasti. Siten, että onnistumiset, ilakoinnit ja huippukokemukset kuuluisivat yhtä kiinteästi kuin surkeat sattumatkin oman elämän aarrearkkuun.
Kiehtova arvokas elämä tarjoaa toisinaan sitruunamehua, sillä sekä työn ilo että onnellisuus ovat taitolajeja. Tosiasiassa elämä tarjoaa tyytyväisyyden ja täyttymyksen hetkiä, jotka tulevat yllättäen ja yrittämättä.
Aito onnellisuus liittyy merkityksentunteeseen ja asennoitumiseen. Mielihyvä tarjoaa onnentunteen, mutta oikullisella tavallaan ulkoisista tekijöistä riippuvaisena se on hetkellistä. Toisin sanoen meillä on mahdollisuus kehittää näkemyksiämme ja vahvistaa perusarvojamme.
Jos tarjolla on vihaa, kateutta, pahansuopaisuutta ja ahneutta, voimme sen sijaan vahvistaa kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, tyytyväisyyttä, anteeksiantoa ja myötätuntoa joulun sanomaa eläen.
Viisaammat sanovatkin, että ponnistelujen kautta syntynyt aito ja kestävä onnellisuus tukee ja kantaa jokapäiväisessä elämässä kaikkein hankalimmissakin tilanteissa. Korona-ajankin keskellä me tarvitsemme sitkeyttä ja toivoa sekä jotakin käyttökelpoista, joka voi auttaa vaikeina ajanjaksoina.
Toivotan kaikille rauhallista ja riemullista joulunaikaa!
Sonja Meyer-Jokiranta
valmennuspäällikkö
Toimintojentalo