Jotta sen pitiki ryökälehen parkkeerata meille. Minen oikeen muistanukkaa kuinka kaamia tauti on räkätauti ja rehellinen karoonyskä. Sitä ny vain tuhahrellahan, notta mullon vähä yskää ja sehän ny paranoo ku pari viikkua röykyttää. Ei lääkärihin ny joukaa voi mennä.
Täshän näyttääs heikolta pieneltä naiseläjältä. Minoon säilyny – aiva iliman rokotuksia – monta vuotta, jottei oo tarvittu tätä nästyykirallia, enkä tierä kuka sen ny istutti ja mistä se tuli. Kuulin kyllä jotta sen saa vaikka ovenkrivasta. Moon mielestäni pesny käsiäniki notta melekeen nahka liukee.
Ny ei palijo viitti kattua peilihinkää ku nenä on ku pyörällesta paisuksis ja punaanen ku kruutisarvi, ja nahootoon. Ääni on ku särkyny harppu, pihinä vain kuuluu. Kaikenmaailman mahtavat konsertit on tulos, muttei oo altoksi – bassoksi parahite. Yritin täs yhtenä päivänä laulaa ja se kuulosti niinku olis kipiää kissiä rääkätty, tuli kolomia ääntä korvan, muttei ne sointunu yhtehen. Majattelin, nottei täs muita köörilääsiä tarvitakkaa, mähän hoiran koko homman yksin kolomiäänisesti.
Moon tropannu ittiäni niin, jotton heleppoo luetella miten oo ottanu, ku on tunnet, jotta joka paikka hajuaa ja pääsöö liitoksista. Yleensä moon pärijänny koko talaven tyrnillä, mustilla viinimarijoolla, paprikalla ja valakosipulilla, (tuosta sipulista on niin palijo ilua ku naapurienki silimiä karvasteloo ku ne toimittaa hetken overraosta). Ny nuota kaikkia tuloo korvistaki ja aiva kyölööttää ku ajattelooki.
Otin täs yks yö puoli resiä palijasta votkaa ja kalakkitaplettia, ku joku kehuu notta se tappaa kaikki pasiliskot. Nukuun kyllä viis tiimaa sen päälle, mutten tierä lapaannuunko mää, vai olisko siitollu yskähänki jotaki. Kaikkia koittaa, vaikka kuka mitä neuvoos, on kyllä heleppoo luetella, miten oo koittanu ku neuvoja tuloo joka tuutista.
Kaikkista kaameenta on tämä yöllä röykytes – kerrostaloos – ku pelekää valavottavansa koko taloon väkiä. Aamulla ku pitääs nousta ylähä, on ku jätkärräkä piikkilangalla - ei pysy eikä putua, ku on tunne jotta muutama kylykiluu on eree poikki, pallea aiva tohojona ja keuhkokki riekalehina.
Muistan muukama vuosi sitte ku näyttelimmä Pohojammaata Törnävän kesäteatteris. Elokuun 15. ku loppuu näytökset oli jo niin kylymä, jotta meni ääni ja mun ärmisti oikeen lekurihin. Yritin sivaata nuorelle lääkärinplantulle, jotta moon ollu kolomena kesänä tuola Törnävällä ja aina menöö ääni.
Se kattoo mua nenävvarttansa pitki, muttei sanonu mitää. Mutta mimiikka puhuu sitäki enemmän – jotta vai sellaanen potilas, jotta Törnävällä, joopa joo. Arvasin nämä ajatukset ja sipajin jotta kesäteatterin lavalla! Flikka tuli rekolteeta myöre punaaseksi ja mua pakkas hihityttöhön. Son niin metkaa ku ilimeet puhuu, vaikkei sano halaastua sanaa. Ja meitä opetetahanki, notta meirän pitääs varua ajatuksiamma ku ilimeet palijastaa ja niillä ajatuksilla on taipumus vielä toteutuakki.
Ihimisellä pitääs olla ainaki näin klupukymmenellä irtojäseniä – ku joku paikka lakkaa pelittämästä – sais panna naulahan ja ottaa uuren tilalle. Moon ollu tosi kiitollinen tähän asti ku syrän ei oo ilimoottanu ittestänsä mitää ja jalakoopääki on kulukenu joukos, mutta ny polovi sanoo yya-sopimuksensa irti ja sain hienon uuren poloven, näytti aiva hopiaasen niklatulta se uusi nivel. Täs on ny hetken keppien varas hyvästi flasakantti ja tuntuu, jotta kaikesta sitä marajaa ku yhyrestä flunssastaki – ku on näitä isoompiaki asioota.
Aino Mäki-Kaukola
Kirjoittaja on eteläpohjalaisen murreseura Krannien hallituksen jäsen.