Ei tuota rotanraatoa nyt tuohonkaan voi jättää, tein päätöksen.
Siinä se rotta köllötteli kyljellään ja häntä kiekuralle kaartuneena, keskellä eteläpohjalaisen seurakunnan hautausmaan erästä pääkäytävää, keskellä kirkasta – tai ainakin pilvipoutaista – lauantai-iltapäivää.
Pitkiä puheita en ryhtynyt rotalle pitämään, mutta monenlaista ehti tulla mieleen.
Olikohan se petolinnun, jonkun pöllön tai haukan, ellei peräti huuhkajan keskeneräisen saalistuksen tulosta? Kenties lintu oli nälissään tähyilemässä jossakin lähipuussa, että häipyisin ja jättäisin herkkupalan niille sijoilleen.
Haluatko jatkaa lukemista?
Tilaa I-P Digi 1. kk vain 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit, pelit ja koulutukset
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Tilaajaedut