Pian on kesäkuu, ja säätkin alkavat toivottavasti pian näyttämään kesäiseltä. Kylmillä koiranilmoilla on aika suora vaikutus urheilutapahtumien yleisömäärään.
Tietynlainen mukavuudenhalu vaivaa osaa ihmisistä. Sateisella säällä enää viitsitä lähteä palelemaan ulkoilmaan, jossa pitää vielä maksaa siitä ilosta pääsylipun muodossa.
Jos ottelu näkyy televisiosta, on vaivattomampaa istua sohvalle katsomaan ottelua.
VPS:n otteita kuitenkin kannattaisi lähteä ihailemaan oikein paikan päälle. Kyllä, VPS hävisi Ilvekselle, mutta vaasalaisjoukkue on tällä hetkellä Veikkausliigassa kolmantena.
Vepsu on pystynyt viiteen voittoon, samaan kuin sarjaa johtava HJK ja kakkosena olevalla KuPS.
Uudella stadionilla kelpaa seurata VPS;n peliä ja ainut mikä häiritsee, ja pahasti, on se museokatsomo. Suoraan silmien edessä uudelta stadionilta katsottuna.
Royals vauhdissa. Amerikkalaisessa jalkapallossa Royals on myös aloittanut kautensa mukavasti.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa kaatui viime kauden kaksi mitalistia, ja Botniahallissa pelatussa ottelussa tappion kalkkia sai maistella paikallisvastustaja Crocodiles Seinäjoelta.
Tällä kaudella voi Royalsilta odottaa paljon.
Huima ennätys. Vaasassa pesäpallon huippuvuosista on aikaa. Yksi lajin suurista, vaasalainen Jere Dahlström, löi viime viikolla uransa 1 100:nnen juoksun.
Myös kokonaispisteissä Dahlström ylitti ison rajan, kun 1 200 paukahti rikki viikko sitten torstaina.
Vain neljä pelaajaa kautta aikain on paukuttanut enemmän lyötyjä ja tuotuja juoksuja. Lyödyissä juoksuissa edellä on vain yksi pelaaja. Aika hurjia lukemia.
Lentopalloteko. Vaasalaisittain hienossa lajissa, lentopallossa, Suomi selvitti tiensä lajin MM-kisoihin.
Lentopallon maailmanlaajuinen suosio ja taso ei ole Suomessa oikein selvillä, sillä kisoihin pääsy on jopa vaikeampaa kuin jalkapallon MM-kisapaikan saaminen.
Lentopallosta on tullut sääntömuutosten myötä paljon katsojaystävällisempi laji. Vaikka muutoksista on aikaa jo vuosia, vasta viime vuosina edut ovat olleet nähtävissä.
Toivoisi, että muissakin lajissa onnistuttaisiin yhtä hyvin, sillä joissakin sääntöjä muokataan lähes vuosittain, eikä muutoksille anneta aikaa toimia.
Hyvin tehty, lentopallo!