Lapsuuden ja nuoruuden kokemusten lisäksi lähes neljänkymmen vuoden matka seurakuntapappina monessa eri seurakunnassa antoi vahvan kokemuksen erityisesti hiljaisesta, rinnalle asettuvasta suomalaisuudesta ja suomalaisesta arjen kristillisyydestä. Kirkon julkisuuskuvassa palstatilaa saivat kuitenkin kirkon ääripäät ja hiljaisen kristillisyyden ääni tuntui jäävän luonteensa mukaisesti piiloon.

En tuntenut julkisuudessa riepoteltavasta kristillisyydestä oman kirkkoni kasvoja. Tajusin nopeasti, että vahvimmin kokemani uskon ja arkisen hyvyyden luonteeseen ei kuulu esille asettuminen.