Ei mahtanut mitään, mutta jostain syystä viime vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton alkua piti katsoa ensimmäistä kertaa itku silmässä. Kyynelkanavat aukesivat, kun Jääkärimarssi soi ja yhä harvalukuisemmaksi käynyt veteraanien joukko asteli punaiselle matolle.

Itkua nieleskellessä tunsin syvää kiitollisuutta veteraaneja ja lottia kohtaan. Joskus he ovat olleet melkein lapsenkasvoisia isänmaan puolustajia ja siinä he olivat nyt elämää nähneinä, vanhoina ja varmasti aika väsyneinäkin.