Syövän sairastanut isäni nauraa hohotti norjalaisnuorten jutuille. Minä en nauranut, vaan katsoin hämilläni vuoroin ruudussa hohottavia nuoria, vuoroin isääni. Ajattelin, että ei ole sopivaa nauraa.

Miksi ajattelin näin? Koska minulla ei ollut omakohtaista kokemusta, mitä vakavasti sairastunut käy läpi. Minkälaisia ajatuksia hänen päässään pyörii ja miltä fyysinen heikkous tuntuu? Miten muiden ihmisten suhtautumisen kokee, kun vanha tuttu väistelee tai toinen tuppaa jo ärsyttävän empaattiseksi hoivaajaksi.