Kukaan ei ole laittanut minua niin tehokkaasti haastattelutilanteessa ruotuun kuin edesmennyt professori Hans Rosling.
Elettiin syksyä 2012. Nordic Business Forumin järjestäjät olivat jollakin käsittämättömällä uroteolla saaneet Roslingin esiintymään Jyväskylään. Mies puhui tunnin putkeen tilastoista, villitsi sillä yleisön kuin rokkitähti ja suostui vielä haastatteluun. (Joskus hommat vain menevät putkeen; yleensä eivät.) Mutta siis, professori kertoi ajastaan lääkärinä Mosambikissa. Kun hän muisteli maan köyhyyttä, kysyin välittivätkö ihmiset toisistaan enemmän kuin länsimaissa?
Rosling tempaisi komeasti vastapalloon.
"Kun sinusta tulee sairas ja köyhä, sinut kannetaan nunnien luo ja jätetään sinne! Osaatko muuten ruotsia?"
"No, tyydyt..."
"KVINNA, KVINNA, blanda du till hälften bark i brödet/ty förfrusen står vår grannes åker/den blott tål att prövas/som en nödställd nästä ej förskjuter!"
Saarijärven Paavo kuvaa pohjoismaista altruismia varsin hyvin, hän selitti. Eikä Afrikka kuulemma ollut sen kummoisempi paikka.
"Ajatuksesi köyhyydestä ovat romanttisia ja naiiveja. Totta kai Afrikassa huolehditaan vanhuksista; jos isoäidillä on kuusi lasta, niin kyllä isoäidin perään katsotaan. Mutta ne vanhukset, jotka meillä jätetään heitteille, olisivat menehtyneet Afrikassa jo kymmenen vuotta aiemmin. Kukaan ei kärsi Alzheimerin taudista, sillä kaikki kuolevat ensimmäiseen keuhkokuumeeseen", Rosling jyräsi.
Mitäpä siihen enää saattoi sanoa. Jutusta tuli aika pirteä, mikä oli täysin haastateltavan ansiota.
Tuon jälkeen olen suhtautunut varsin kielteisesti väitteeseen, jonka mukaan nykyihminen on kadottanut entisaikojen yhteisöllisyyden.
On totta, että suuressakin kaupungissa voi kärsiä suunnattomasta yksinäisyydestä. Toisaalta, kuinka moni vuosisatoja sitten maaseutuyhteisössä elänyt ihminen asui samassa huoneessa kahdenkymmenen lähimmän sukulaisensa (sekä muutaman kotieläimen) kanssa vain siksi, että he olivat niin kivoja? Asumisratkaisuja lienee muokannut enemmän köyhyys ja tarve pysyä hengissä.
Tiukat yhteisöt ovat paratiisi kyttääjille mutta helvetti kytättäville, ja maailmanhistoriassa erilaisuus on voinut merkitä jopa kuolemaa [ks. esim. DDR sekä kaikki (muut) suuret maailmanuskonnot ].
Vaan eipä hätää, sillä kenties juuri modernit, suuret kaupungit ovat yhteisöllisyyttä etsiville ihmisille optimaalisin ratkaisu. Mallia voi ottaa vaikkapa Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta.
Nimittäin, joitakin viikkoja sitten SYK:n opiskelija Teresa Artjoki kirjoitti Hesarin yleisönosastoon, jossa hän vastasi ns. eliittilukioiden saamaan kritiikkiin. Artjoen mukaan korkean keskiarvorajan lukioissa "peruskoulussa vieroksuntaa ja siitä johtuvaa itsensä pidättelemistä kokeneet nuoret ansaitsevat löytää luokkatovereita, jotka arvostavat heidän ’näsäviisauttaan’ ja haastavat heidän mielipiteitään".
(Sitä suurempi on sitten järkytys heillä, jotka astuvat myöhemmin asepalvelukseen. En ole tavannut montaakaan ikätoveriani, joka inttiaikoja muistellessaan ei olisi päivitellyt, kuinka käsittämättömiä tapauksia jo parikymppisten joukosta löytyy.)
Mutta siis, tässä näkemyksessä on tietty itu hieman laajemminkin, enkä tarkoita pelkästään nuorisomme älyllistä eliittiä. Mitä suurempi on kaupunki, sitä useampien intressien ympärille riittää ihmisiä. Kaupungit ovat eräänlaisia sosiaalisen elämän buffetpöytiä, joista ihminen voi poimia itseään kiinnostavat ympyrät. Vastaavasti pienissä kriisikunnissa on harvemmin lukioita, joiden opiskelijat "ovat omalla ajallaan lukeneet päivän uutiset ja maailmankirjallisuuden klassikot, tietävät kansallisen politiikan viimeisimmät käänteet ja ovat kuulleet merkittävimmistä tieteellisistä tutkimuksista", alkuperäistä kirjoitusta - omaa pointtiani kömpelöhkösti havainnollistaen vahvistaakseni - lainatakseni.
Juuri tämän vuoksi on turhaa päivitellä, kuinka ihmiset eivät kaupungeissa puhu naapureilleen: etenkin kerrostaloasumisessa tärkeintä on olla häiritsemättä muita ihmisiä ja ylipäätään pysyä poissa tieltä. Ystävät löytyvät todennäköisemmin muualta kuin taloyhtiön hallituksesta, ja heidät löytää mahdollisesti jopa langattomien päätelaitteiden sekä nykyaikaisen signaalinkäsittelyn avulla.
Jos löytyvät, siis. Kuvaamani mekanismi ei pyöri mitenkään helposti eikä kaupunkiin muuttaminen tuosta vain pelasta ketään yksinäisyydeltä. Yksinäisyys on kuitenkin niin valtava ongelma, että sen luonne ja ratkaisukeinot tulee ymmärtää mahdollisimman hyvin. On turhaa kaivata maailmaa, jota ei koskaan ollutkaan.
Olisiko muuten aika lopettaa kuplista (sosiaalisen median/punavihreä/saippua- jne.) jaarittelu? "Kupla" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihmiset tapaavat viettää aikaansa itseään jollakin tapaa muistuttavien ihmisten seurassa. Sitä ei ole Mark Zuckerberg keksinyt.
Mikko Pulliainen