Oli kevät 2006. Tuttuun tapaan töideni jälkeen kaarroin autollani kotipihaan. Naapuririvitalon pihassa nuorehko isä oli lapsensa kanssa ulkona leikkimässä. Näky oli tuttu ja juuri sitä, mitä itsekin pitkälti ajattelin isän roolista. Isä jakamassa aikaansa ja läsnäoloaan poikansa kanssa.

Minullakin oli kotona poika, joka odotti aikaani. Ja tiesin jo auton sammuttaessani, että ennen kuin edes haaveilin yhteisistä pihaleikeistä, minulla oli vastassa tulva tekemättömiä asioita.