Sakea rännäntapainen piiskaa päin näköä, kun automme kiitää kohti saaristoa, joka ei ihan vielä ole saanut maailmanperintöstatustaan. Manaamme säätä, ylistämme brittiläiskirjailijoille maisemia (joita ei näe) ja koetamme keskustella hienostuneesti. Tunnelma on asiallinen, sillä me matkaajat emme vielä oikein tunne toisiamme.

Tämä on yksi lukuisista välähdyksistä. Ne ovat vyöryneet mieleeni, kun olen hyvästellyt tänä syksynä kaksi ihmistä, joilla on ollut iso ja lämmin vaikutus elämääni.