Onpa hienoa elää Suomi 100-merkkivuotta.
Tämän tuosta tv-ohjelma, nettisivu, juhla tai tapahtuma kuljettaa minua Suomen historian ja maiseman läpi.
Sunnuntaina katselin Ilkanrantaan nousseita Mannerheim-oopperan lavasteita ja mietin, mitähän tulen kokemaan. Illalla vietimme kirkossa Suomalaista messua ja itkimme evakkomatkan myötä, kunnes nostimme päämme toivoa ja yhteishenkeä kohti. Onhan tämä upea kasvutarina yhdeksi maailman turvallisimmista ja sivistyneimmistä maista!
Sivistynyttä tapaa keskustella minä ikävöin. Siitä on aika ajoin pulaa – myös kirkossa. Suomeen on Englannin kirkosta lanseerattu ”Kunnioittavan keskustelun apparaatti”. Sillä voisi olla käyttöä, kun puhumme esimerkiksi avioliittokäsityksistä, suhtautumisesta maahanmuuttajiin tai kuolevien hoitoon.
Mistä kunnioittamisen tunnistaa? Ensinnä halusta kohtaamiseen ja ymmärtämiseen, jossa ei pyritä voittamaan toisen mielipidettä eikä edes vaikuttamaan siihen. Annetaan toiselle tilaa sanoa ja perustella asiansa ja kysytään vielä, mitä hän tarkoittaa ja kokee. Oleta että toinen on vilpitön ja pyri siihen itsekin.
Tunteita on hyvä sanoittaa. Kumpaakaan syyllistämättä voi kertoa, mikä asia minua satutti ja saatan mennä sanattomaksi, mutta yritän ilmaista itseäni. Näin saisimme paremman kokemuksen siitä, miltä toisen puhe tuntuu. Kun ei tarvitse puolustautua, keskustelu jättää paremman mielen.
Sekin on hieno askel, jos koittaa suhtautua kunnioittavasti toisen huonoon ilmaisuun, jota käytetään ehkä huomaamatta tai osaamatta muuta. Pyri suhtautumaan siihen neutraalisti, ja luota että ihmiset haluavat usein oppia puhumaan rakentavammalla tavalla. Opetellaan yhdessä!
Sen kun muistaisi, ettei ala dominoida keskusteluja. Puheenvuorot ja kuuntelemisen vuorot voisivat olla yhtä pitkiä – se on mainio neuvo parisuhteissakin ja keittiön pöydän ääressä. Elekieli ilmeitä ja äänen sävyjä myöten on syytä pitää kuosissa. Toisesta – ja itsestäkin – kannattaa ajatella lähtökohtaisesti hyvää.
Olisipa upeaa, jos meidät sivistyneet suomalaiset jatkossa tunnettaisiin erityisen armollisesta, kunnioittavasta ja rakentavasta keskustelukulttuurista. Se veisi meitä eteenpäin – yhdessä!
Eija Harmanen
johtaja
Etelä-Pohjanmaan perheasianneuvottelukeskus