Kol­mik­ko pesi rak­kaus­hui­jauk­sen rahoja – Kah­del­le eh­do­ton­ta van­keut­ta

Seinäjoki
Arkistokuva.
Arkistokuva.
Kuva: Jasmiina Soidinaho

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kolme miestä rahanpesurikoksista jutussa, jossa pestiin valtakunnallista julkisuutta herättäneen rakkaushuijauksen uhrin rahoja. Kaksi tuomion saaneista sai ehdotonta vankeutta.

Vuonna 1971 syntynyt mies otti tililleen 31 000 euroa rahoja vuonna 1963 syntyneen miehen pyynnöstä. Molemmat kuuluivat rakkaushuijaukseen osallistuneen naisen lähipiiriin. Vuonna 1971 syntyneen tililtä rahaa ohjattiin 1963 syntyneen tilille sekä vuonna 1987 syntyneen miehen tilille. Rahat nostettiin ja käytettiin noin viikossa.

Tilisiirrot tapahtuivat helmikuussa 2020. Kaksi vanhinta vastaajaa väitti oikeudessa, että kyse oli asuntovaunun tai -auton hankintaan tarkoitetuista rahoista. 1971 syntynyt sanoi, että rahat siirrettiin hänelle, koska vuonna 1963 syntyneellä ei ollut tiliä. Kuitenkin 1971 syntynyt siirsi omalta tililtään rahaa 1963 syntyneelle.

Käräjäoikeus totesi, että 1963 syntyneen täytyi tietää, että rahojen alkuperä oli laiton. Vastaajien kertomukset olivat siinä määrin epämääräisiä ja ristiriitaisia, ettei oikeudelle jäänyt epäilystä siitä, etteikö kyseessä olisi ollut rahanpesu. Rahamäärä ja tekoon liittynyt suunnitelmallisuus käänsivät sen kahden vanhimman vastaajan osalta tekomuodoltaan törkeäksi.

Vuonna 1987 syntyneen miehen toiminta täytti perusmuotoisen rahanpesun tunnusmerkistön.

Vuonna 1971 syntyneen miehen tuomiossa oikeus sovelsi koventamisperustetta tämän aikaisemman rikollisuuden takia. Tuomioksi tuli 11 kuukautta ehdotonta.

Myös 1963 syntyneellä on takanaan useita rikoksia, mutta koventamisperustetta oikeus ei soveltanut. Kuitenkin 10 kuukauden tuomio oli ehdoton.

1987 syntynyt sai sakkoja. Rikosten tekopaikka on Seinäjoki. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Ilmoita asiavirheestä