Elias Kuosmanen voitti junioreissa painin maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden. Sitten alkoi kolmen vuoden lähes katkeamaton loukkaantumiskierre. "Jos olisi tullut vielä yksi isompi takaisku, niin olisin ehkä heittänyt pyyhkeen kehään."
Elias Kuosmasen mattopainin kehittämisen pitäisi olla yksi Suomen Olympiakomitean kärkihankkeista. Se voi olla Kuosmasen mattopainista kiinni, joutuuko huippu-urheilujohtaja Mika Lehtimäki vuoden 2020 olympiakisojen jälkeen keskelle sontamyrskyä vai ei.
22-vuotias Kuosmanen on painin tuore EM-mitalisti ja yksi niistä harvoista suomalaisurheilijoista, joilla on realistinen mahdollisuus taistella olympiamitalista kahden vuoden kuluttua Tokion kesäkisoissa. Kuosmanen on pystypainissa jo nyt yksi painoluokkansa kovimmista vääntäjistä maailmassa. Mattopaini on kuitenkin hänen akilleenkantapäänsä.
Kuosmanen on aktiivinen painija, joka harvemmin joutuu mattoon – mutta sinne joutuessaan kyyti on vielä kylmää. EM-kisojen välierissä hän jäi armenialaisen vastustajansa alle ja tuli hetkessä kolme kertaa vyörytetyksi. Kamppailu oli minuutissa ohi.
Miksi sinulla pysty- ja mattopaini ovat niin eri paria?
– Kun olin nuori, lajin säännöt olivat pystypainipainotteiset. Ehkä sitä alitajuisesti myös salli itselleen, että mattopainissa voin antaa vähän siimaa ja ratkaisen ottelun sitten pystypainissa. Olisi jo nuorena pitänyt panostaa enemmän mattopainiin.
– Ongelma on tiedossa itselläni, päävalmentajalla ja henkilökohtaisella valmentajalla. Kaikki tehdään sen eteen, että kehityn mattopainijana. Se ei saa olla pelkkää puheensorinaa, vaan pitää tehdä töitä. Kuosmaselle lisää mattoekstraa. En halua tulevaisuudessa hävitä tärkeitä otteluita sen takia, että yksi osa-alue on noin surkea, Kuosmanen ruoskii itseään.
Vaikka Elias Kuosmanen on vielä nuori urheilija, hän on käynyt läpi jo kovan koulun.
Vantaalainen huippulupaus voitti "alaikäisenä" 17-vuotiaiden ikäluokassa maailmanmestaruuden vuonna 2011. Seuraavana vuonna tuli saman ikäluokan Euroopan mestaruus ja MM-pronssi.
Sitten alkoi lähes katkeamaton loukkaantumiskierre.
Vuonna 2013 häneltä repesi oikean polven sivuside. Leikkauksen jälkeen meni lähes vuosi ennen kuin Kuosmanen pääsi taas kilpamolskille. Ensimmäisessä kilpailussa vasemmasta polvesta hajosi kierukka ja taas oli edessä leikkaus. Siitä toivuttuaan Kuosmasta alkoi vaivata niska.
– Nikama-ahtauma puristi juuriaukoista hermoja ja sain käsiini pahoja puutumisoireita. Se oli jo vähän pelottavaa.
– Niskavaiva ei ole leikin asia, kun tässä lajissa jokainen vastustaja yrittää repiä päätäni irti.
Vuoden 2014 SM-kisoissa vastustaja väänsi Kuosmasen sormen poikki. Taas piti mennä leikkauspöydälle, kohteena tällä kertaa rystynen.
Vuonna 2015 hän harjoitteli itsensä ylikuntoon ja koko kesä meni sen vuoksi piloille. Seuraavana vuonna vuorossa oli nielurisaleikkaus.
– Sekin oli oma episodinsa. Haavat aukesivat, tuli jälkivuotoja ja ei muuta kuin ambulanssilla sairaalaan. En pystynyt syömään seitsemään viikkoon kunnolla. Paino putosi seitsemän kiloa. Kesti pitkään ennen kuin pääsin taas normaaliin harjoitusrytmiin.
Kuosmanen myöntää, että heikkoina hetkinään hän mietti jo luovuttamista.
– Ensimmäisen ja vielä toisenkin leikkauksen jälkeen ajattelin, että tämä kuuluu urheilijan elämään. Kun vaivat seurasivat toistaan, niin usko alkoi horjua. Ajattelin, etten voi nousta maailman huipulle, koska olen näin loukkaantumisherkkä.
–Jos sen ylikunnon jälkeen olisi tullut vielä yksi isompi takaisku, niin olisin ehkä heittänyt pyyhkeen kehään.
Vuosina 2013–2016 Kuosmaselta jäi kuusista nuorten arvokisoista viidet kokonaan väliin.
– Ne yhdetkin vedin puolikuntoisena, kahden viikon lajiharjoittelulla.
Nyt Kuosmanen kokee, että vastoinkäymiset valmistivat häntä huippu-urheilijaksi.
– Kun tuollaisen rumban käy läpi, se kasvattaa henkisesti ja on opettava kokemus myös fyysisesti. Ei minulle ihan fyssarin papereita voi tuon perusteella antaa, mutta opin paljon ihmisen biomekaniikasta sekä kehon ja nivelten toiminnasta.
– Olisinpa osannut hoitaa kehoani jo ennen loukkaantumisia yhtä hyvin kuin nykyään.
Kuosmanen on huippupainija ja ammattisotilas, joten ei ole ihme, että hän jättää itsestään hyvin jämäkän vaikutelman. Puhe on suoraa ja katse intensiivinen. Henkinen löysyys loistaa poissaolollaan.
Kuosmanen on siitä harvinainen pienen lajin urheilija, että hän ei valita mistään.
– Minulla on hyvät valmentajat ja treenivastustajat, myös kotisalilla. Leirejä on tarpeeksi – ja jos haluan leireillä enemmän, niin sekin on mahdollista. Joustava työ liikunta-aliupseerina Santahaminassa mahdollistaa täyspainoisen valmentautumisen, mutta tarjoaa silti toimeentulon.
– Jos ei tule tulosta, niin en voi ympäristöä tai olosuhteita syyttää. Kaikki kortit on annettu. Pankkitilin saldo ei näytä samalta kuin Patrik Laineella, mutta elän silti joka päivä unelmaani.
Kuka? Elias Kuosmanen
– Syntynyt: 2.9.1995.
– Ammatti: Liikunta-aliupseeri.
– Asuu: Vantaalla.
– Seura: Helsingin Haka.
– Valmentaja: Sauli Heinonen.
– Painoluokka: Alle 97 kg.
– Saavutukset: EM-pronssia (2018). Sotilaiden MM-kisoissa kultaa (2018) ja pronssia (2017). 17-vuotiaiden sarjassa MM- ja EM-kultaa sekä MM-pronssia (2011–2012). 23-vuotiaissa MM- ja EM-hopeaa (2017).
– Oho: Kuosmanen on ensimmäinen arvokilpailumitalin saavuttanut alle 25-vuotias suomalainen miespainija 23 vuoteen. Edellinen oli Marko Yli-Hannuksela. Hän voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa (EM-pronssi) vuonna 1995.
Tapio Neva