Paljon puhutaan lääkäri- ja hoitajapulasta. Suomessa on vuoden 2016 tilastojen mukaan 320 lääkäriä 100 000 asukasta kohden. Hoitajia 1 022/100 000 asukasta. Nämä ovat vertailumaiden keskitasoa. Avustavaa henkilökuntaa on jopa eniten koko EU:ssa. Kyse on monella tasolla kohtaanto-ongelmasta. Lääkärien osalta yksityispuolella on vapaata kapasiteettia, julkisella puolella pulaa työntekijöistä. Hoitajia on hakeutunut jopa muiden alojen töihin palkkauksesta tai huonosta johtamisesta johtuvista syistä.
Vaikka käsittelen asiaa ensisijaisesti avopuolen näkökulmasta, kyse on terveydenhuollon kokonaisuudesta. Lääkärien osalta julkisen puolen käyntimäärät vuodessa olivat 5,7 miljoonan käynnin tasoa. Vastaavasti yksityispuolella tehtiin lähes 4 miljoonaa käyntiä.
Edellinen vasemmistohallitus yritti ratkaista tätä kohtaanto-ongelmaa kahdella tavalla. Estämällä ”ketjuttamisen”. Eli lääkäri ei enää voisi toimia ammatinharjoittajan roolissa, vaan lääkärifirman palkkalistoilla.
Nämä isotkin firmat toimivat käytännössä ns. alustayhtiöinä, jotka mahdollistavat tilat, tutkimusmahdollisuudet ja tarvittavan määrän henkilökuntaa. Tästä ammatinharjoittaja maksaa vuokraa. Työllistää itsensä ja muuta henkilökuntaa paikallisesti. Tuotetaan vain sitä, mille on kysyntää.
Kela-korvausten mukaan yksityispuolen käynneistä 80 prosenttia on erikoislääkärikäyntejä.
Miten nämä erikoislääkärit olisivat sijoittuneet julkisen puolen tehtäviin? Jos ajatellaan neljän miljoonan käyntimääriä, se on jo lukuna sinänsä iso mutta, millä olisi palkattu mukana tuleva muu henkilökunta?
Toinen ehdotus oli estää yksityisiä tekemästä lähetettä erikoissairaanhoitoon. Paitsi, että tämä viimeistään olisi kaatanut koko terveydenhuollon, tullaan jo lähelle perustuslaillisia kysymyksiä. No, nämä onneksi saatiin tyrmättyä.
Erikoiseksi tilanteen tällä hetkellä tekee se, että edellisen hallituksen ministeri Annika Saarikko esittää nyt ratkaisuksi ”ammatinharjoittajamallia”.
Muutama vuosi sitten lääkintöneuvos Kati Myllymäki esitti terveyskeskuslääkäreiden kokonaiskustannuksiksi (palkka, sivukulut yms.) Suomessa olevan 648 miljoonaa vuodessa. Tällä hetkellä luku on varmasti hieman suurempi, mutta jos lasketaan karkeasti 650 miljoonaa jaettuna edellä kuvatulla 5,7 miljoonalla, saadaan käynnin hinnaksi 114 euroa. Potilaat maksavat itse lisäksi noin 20 euroa käynnistä. Yhteensä 134 euroa.
Yksityispuolella puolen tunnin taksat yleislääkäreillä tuntuvat olevan noin 100 euroa ja ”toimistomaksut” kaikilla firmoilla melko yhtenäiset 30 euroa, yhteensä 130 euroa.
Jos Kelan lupaama 30 euron korvaus lääkärikäynnistä toteutuisi kaikkien, myös ns. palvelusetelikäyntien osalta, käynnin hinta muodostuu ammatinharjoittajan toteuttamana hyvinvointialueelle halvemmaksi (jos siis yksityisen käynnin hinnasta 130 euroa vähennettäisiin omavastuuosuus 20 euroa ja lisäksi kela-korvaus 30 euroa )...
Tällä hetkellä hyvinvointialue haluaa tehdä kaiken omana toimintana ja maksaa vuokralääkäreille huimia summia, kuten olemme lehdistä saaneet lukea.
Avopuolella tarvitaan myös erikoislääkäreiden panosta samaan tapaan, jotta erikoissairaanhoidon jonot pysyvät kurissa. Silloin myös erikoissairaanhoidossa tehdään vain niille kuuluvia asioita. Kun keskitytään oikeisiin asioihin, työilmapiirikin paranee.
Erikoislääkärin taksat puolelta tunnilta ovat 150 euron luokkaa + toimistomaksu. Kun ottaa huomioon erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksun, 41 euroa (omavastuuosuuden), ero yleislääkärin vastaanottohintaan kaventuu 30 euroon.
Avopuolella tarvitaan myös laajemmin tutkimusmahdollisuuksia. Nykypäivänä ei enää ”pelkkä lämmin käsi” useinkaan riitä. Tietenkin indikaatiot, perusteet tutkimukselle pitää olla olemassa. Resurssit eivät ole rajattomat ja portinvartijasysteemiäkin tarvitaan, myös kustannussyistä.
Kohtaanto-ongelmaan törmätään tässäkin kohtaa. Yksityispuolella on vapaata kapasiteettia ja esimerkiksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa magneetti alkaa olla tukossa jo pelkästään eturauhassyövän hoitoon liittyvissä tutkimuksissa. Voidaan myös kysyä, onko jossain päin Suomea terveyskeskuksessa magneettilaitteet?
Lopuksi: Meidän täytyy hyväksyä se tosiasia, että jos kaikille halutaan tuottaa yhdenvertaiset palvelut, yksikköhinnat väistämättä ovat erilaiset alueemme eri osissa. Mielestäni tämäkin näkökohta edellyttää monituottajamallin käyttöönottoa. Ei kannata myöskään purkaa hyviä käytäntöjä.
Harri Rajakorpi (kok.)
hva:n varavaltuutettu
Seinäjoki