Korsholman musiikkijuhlien aikaan muutama kuukausi sitten eräs tuttu lähestyi minua konsertin väliajalla.
Hän oli närkästynyt siitä, että kaksi iäkästä rouvaa kälättivät katsomossa kovaan ääneen omia asioitaan samaan aikaan, kun tämä herra halusi kuunnella konserttia.
– Eivätkö ihmiset osaa enää käyttäytyä? Kuulumiset voi vaihtaa ennen konserttia, väliajalla tai sen jälkeen. Mutta kun ihmiset esiintyvät lavalla, yleisön kuuluu olla hiljaa, hän puhisi.
Täytyy myöntää, että hän on täysin oikeassa.
Teatteripiireissa kiertää kasku, jonka mukaan eräs omanarvontuntoinen miesnäyttelijä, jonka oli vaikea kuulla vastanäyttelijän vuorosanoja näyttämöllä, tiuskaisi kulissien takana kollegoilleen:
– Miksi ihmiset tulevat yskimään teatteriin? Mikseivät he mene lääkäriin?
Hyvä kysymys!
Varsinkin näin syksyllä, flunssapöpöjen kiertäessä vinhasti populaatiossa ja influenssakauden pian alkaessa, on syytä harkita, lähteekö teatteriin ollenkaan, jos nenä vuotaa, kurkku on karhea ja yskittää.
Useimmista näytelmistä on kuitenkin useita esityksiä. Kannattaa hankkiutua katsomoon vasta, kun on terve.
Itsekin olen kokenut äärimmäisen häiritsevänä, jos näytelmässä on meneillään herkkä kohtaus tai konsertissa orkesteri soittaa pianissimo, ja sitten salissa kajahtaa jonkun ”keuhkotautisen” hervoton yskäkohtaus.
Yskällä kun on vielä sellainen pirullinen ominaisuus, että jos sitä yrittää pidätellä tai vaimentaa, alkaa yskittää vielä ponnekkaammin, eikä kohtauksesta tahdo tulla loppua ollenkaan. Tuossakin tilanteessa joskus itse olleena voin sanoa, että olo oli todella nolo.
Fiksu poistuu hetkeksi salista, jos ei yskää saa loppumaan, ja livahtaa sopivan hetken tullen takaisin saliin.
Oma lukunsa ovat ne (yleensä miehet), jotka ovat lähteneet sen ainoan kerran vuodessa teatteriin ja ovat tilaisuuden kunniaksi nauttineet vähän tai enemmänkin jaloja juomia.
Kerran istuin näytöksessä, jossa näyttämöllä oli orastavaa ihastumista näyttelevä pariskunta. Parin penkkirivin päässä edessäni istunut herra huudahti yhtäkkiä miesnäyttelijälle: ”Pussaa sitä, pussaa!”. Noh, se vähän nauratti, varsinkin, kun neuvojan oma rouva hyssytteli hiljaiseksi punoittavaa puolisoaan.
Yli sata vuotta vanha teatterikasku kertoo siitä, kun eräs teatteriseurue vieraili Pohjanmaalla esittämässä Elinan surmaa. Kun näytelmän Klaus Kurki rupesi kuristamaan Elinaa, hyökkäsi katsomosta näyttämölle iso mies, kävi kiinni Klaus Kurkeen ja alkoi tyynnytellä:
– So, so, äijä, on täällä muitakin miehiä.
Katsomon häiriköitä on siis monenlaisia. Mutta alkuun palatakseni: Miksi hölötetään omia asioita kesken konsertin tai näytelmän vierustoverille? Ne kuulevat muutkin, jos vierustoveri sattuu olemaan raskaskuuloinen.
Meneekö nykyajan ruuduntuijottajilta sekaisin elokuva tai tv-ohjelma ja elävä esitys eli näytelmä tai konsertti? TV-ohjelman kuluessa voi puhua kaverille, mutta ei mielellään näytelmää tai konserttia katsoessa.
Vai olemmeko me nykyihmiset niin itsekkäitä, että emme välitä, vaikka oma käytös häiritsee muiden keskittymistä, nauttimista, elämystä? Minä itse ja omat asiat ensin!
Sitäkään ei moni tule ajatelleeksi, että katsomosta kuuluu hyvin näyttämölle. Jos rouvilla on mehevä juoru huulillaan katsomossa, se häiritsee myös esittäjien työrauhaa.