Vaasalainen punkyhtye Klamydia on viime aikoina käynyt tiiviisti treenikämpällä hiomassa uusia lauluja esiintymiskuntoon tämän viikon striimikeikkaa ja tulevaa kesää varten.
– Toivottavasti viimeistään heinäkuussa päästään lavoille. Sitä odotetaan kovasti, sanoo yhtyeen kitaristi Jari ”Jakke” Helin.
Hän suo Ikkunalle tuiki harvinaisen haastattelun, sillä yhtye on sopinut sisäisestä työnjaosta, ja yleensä haastattelut medialle antaa vain bändin laulaja ja keulakuva Vesa ”Vesku” Jokinen.
Ilon ja surun albumi
Klamydia julkaisi viime perjantaina uuden tupla-albumin Hiljainen pöytä läheltä orkesteria. Se on yhtyeen 20. studiolevy.
Levy sisältää Klamydialle tyypilliseen tapaan sekä syvällisiä tekstejä että kevyempiä aiheita.
Mukana on jälleen esimerkiksi Pohjanmaan ja sen luonnon ylistystä (Harmaa jätti), lapsuuden muistoja (Pieni suuri elämä) ja Jokisen pojalleen tekemä laulu (Sydämessä mukana).
Levyn päättää Surutyö, joka on tarina läheisen ystävän menehtymisestä.
– Se on tehty Kapen ja Alexi Laihon muistoksi. Myös koko levy on omistettu heidän muistolleen.
Kape eli Toni Karppi oli Klamydian perustajajäsen ja alkuaikojen rumpali, joka surmattiin viime jouluna kotonaan Gerbyssä. Alexi Laiho oli muusikkokollega, Children of Bodom -yhtyeen perustaja ja kitaristi, joka kuoli joulukuun lopussa.
Kape Karppi teki myös sanat useisiin Klamydian biiseihin vuosien varrella.
– Uudella levylläkin on vielä yksi biisi, jossa on Kapen ja Veskun sanat. Kapen tunnistaa kyllä siitä tekstistä, Helin hymyilee.
Bonuksena Vain elämää
Klamydia sai runsaasti valtakunnallista huomiota viime syksynä, kun Jokinen oli mukana Vain elämää -tv-ohjelmassa.
Uuden kaksoisalbumin toinen levy sisältää kaikki Jokisen televisiossa esittämät biisit, muun muassa Aplodit mulle, Tonttu ja Muisto vain jää.
– Lähdimme ohjelmaan mukaan siltä pohjalta, että Klamydia tekee kaikkiin Vesan ohjelmassa esittämiin biiseihin sovitukset ja soittaa kappaleet levyllä. Yleensä ne soittaa tv-ohjelman orkesteri.
Koko yhtye vieraili ohjelman nauhoituksissa. Jokinen versioi Stigin kappaleen Roy Orbison, ja Klamydia tuli studiobändin tilalle soittamaan.
– Se oli ihan aito yllätys kaikille ohjelman artisteille. Olimme tulleet salaa paikalle ja harjoitelleet vedon kuvausryhmän ja Vesan kanssa. Sitten piileskeltiin esitykseen asti takahuoneessa, eivätkä muut artistit tienneet mitään.
Biisejä yhteistyössä
Helin on myös säveltäjä ja Klamydian toinen biisintekijä. Ideat lähtevät kuitenkin usein Jokisen elämästä ja kokemuksista.
– Vesa lähettää mulle akustisella kitaralla tekemänsä demoäänitteen, jossa hän myös laulaa. Teen yleensä biisiin riffin ja soolon. Sitten siinä vähän pallotellaan sovitusta puolin ja toisin. Yleensä ollaan samaa mieltä aika nopeasti.
Kun laulun runko on valmiina, Helin äänittää pienessä kotistudiossaan demoversion, jossa kuuluvat laulun lisäksi rummut, basso ja sähkökitara.
– Sen kanssa lähdetään treenikämpälle. Siellä bändin kanssa sovitetaan biisi lopulliseen muotoon.
Helin on tehnyt sanat ja sävelet joihinkin Klamydian hitteihin yksin, esimerkiksi Aku Ankka -laulun ja Tango deliriumin.
– Uudella levyllä Pieni suuri elämä on mun biisi. Mutta on siinä Vesankin tekstiä, kimpassa näitä aina ideoidaan.
Pikkuveljen kanssa
Uusi tuplalevy on ensimmäinen, jossa soittaa yhtyeen uusi rumpali, Jaken pikkuveli Pasi Helin. Miltäs se tuntuu?
– Mehän olemme alkaneet soittaa yhdessä joskus vuonna 1980. Minä olin 12, Pasi 8-vuotias.
Vuosien varrella on ollut useita kokoonpanoja, joissa Helinin veljekset ovat soittaneet yhdessä.
– Me tiedämme jo katseesta, mitä toinen ajattelee. Hänen kanssaan on helppo soittaa, isoveli hymyilee.
Ennen kunnon lavakeikkoja Klamydia vetää korona-ajalle tyypillisen striimauskeikan.
– Tulevana perjantaina, 28. päivä heitämme ilmaisen livestriimikeikan. Siihen saa ostaa kannatuslippuja ja maksaa haluamansa summan, jos haluaa tukea esiintyviä taiteilijoita. Bändin koti- ja somesivulta löytyy lisätietoja, Helin sanoo.
Anne Laurila