Markku Orsila jatkoi rakentavaa keskustelua, kuten toivoinkin, kirkon tehtävistä kirjoittaen otsikolla ”Kirkko on osa politiikkaa” (I-P 15.1.). Olen siitä samaa mieltä. Mutta kirkon politisoituminen on eri asia kuin olla osa politiikkaa. Siitä on nyt kysymys.
Politisoituminen tarkoittaa, että ryhtyy aktiivisena toimijana puoluepolitiikkaan. Politikoimaan kuin puolue. Tämä toteutuu silloin, kun otetaan kantaa suoraan poliittisia puolueita vastaan. Näin on nyt tapahtunut.
Arkkipiispan talossa -podcastissa Tapio Luoma tuntui olevan hiukan itsekriittinen keskustellessaan hallitusohjelmasta hyvässä hengessä 11.1. pääministeri Orpon kanssa. Luoma mainitsi, että ”tulin tässä syksyllä ottaneeksi kantaa hallitusohjelmaan”. Tästä voisi päätellä, että Luoma oli ajatellut, että olisiko syksyllä voinut sanoa asian toisinkin. Arvostettavaa suoraselkäisyyttä Luomalta, jos tulkintani on oikea. Kannattaa muuten kuunnella Luoman ja Orpon välinen keskustelu podcastista, evl.fi.
Lukemalla kirjoitukseni (I-P 10.1.) ymmärryksellä selviää perustelut huolelle kirkon liiasta politisoitumisesta ja sen seurauksista. Tätä pitää varoa.
Kirjoituksestani käy ilmi myös se, että huono-osaisia, sairaita ym. avun tarpeessa olevia täytyy aina auttaa, nyt ja myös tulevaisuudessa. Tämä on luettavissa myös hallitusohjelmasta. Muun väittäminen on tahallista tai tahatonta väärinymmärtämistä.
Hallitusohjelmasta löytyy mm. seurakuntien kautta tehtävän ruoka-avun tuen vakinaistaminen (sivu 25) ja paljon muuta. Ruoka-avunkin tarvetta tuntuu olevan aina, hallituksen väristä riippumatta.
Vasemmisto on lukenut hallitusohjelmaa kuin piru Raamattua. Hallitusohjelmaa kannattaa lukea ajatuksella eikä kuunnella liikaa vihervasemmiston ”tietotoimistoa”, joka yrittää luoda sysimustaa toivotonta kuvaa tulevaisuudesta. Toki se sitä onkin, jos mitään ei tehdä asian hyväksi.
Esimerkiksi asumistuen leikkauksista on puhuttu paljon, mutta vain osatotuuksia. Ne kohdistuvat lähinnä sellaisiin, joilla on varallisuutta, ns. 10 000 euron varallisuusrajan avulla. Eli tuilla kikkailua tulpataan. Se on tuskin kirkon mielestäkään väärin.
Kaikki ei ole niin toivotonta kuin mediassa on annettu ymmärtää. Kirkon tehtävä olisi pikemminkin luoda realistista uskoa ja toivoa tulevaisuuteen eikä yhtyä mustamaalaajien kuoroon. Ja muistaa myös luterilainen työn merkityksen korostuminen hyvinvointiin, vaikka se ei ihmisarvoa ylitäkään. Ne eivät ole toistaan poissulkevia arvoja. Työ on se elementti, joka takaa mahdollisuuden auttaa niitä, jotka eivät työhön kykene. Työstä syntyvät myös ne varat, joilla kirkkokin köyhiä auttaa.
Toivottavasti keskustelu jatkuu yhtä rakentavasti. Kirkon tehtävä on yhteiskunnassa edelleen niin tärkeä, että sen aseman vahvistamisesta yleinen keskustelu ei ole turhaa, myös kiusallisista kysymyksistä. Omalta osaltani pajatso taitaa olla tältä osalta nyt tyhjä. Olemme suomalaisina kaikki samalla puolella, vaikka emme ole kaikista asioista aina samaa mieltä.
Pahoittelen edellisessä kirjoituksessani ollutta virhettä koskien Teemu Keskisarjan nimeä. Keskisarja oli lipsahtanut Vähäsarjaksi.
Martti Saarikoski
Seinäjoki