Tätä olen ounastellut ja pelännyt jo pitkään. Olen tuntenut sen pikku hiljaa myös omissa nahoissani. Palaute alkaa olla ajoittain sellaista, että asiallisuudesta ei ole tietoakaan.
Kirjallisen ilmaisun ja kirjoittajan halveksunta ja solvaus ovat yleistyneet.
Ylemmyydentuntoisesti muistutetaan, että muoto, tyyli ja jopa faktat ovat sivuseikkoja, kun "meillä on välineet viisastelijoiden lyömiseen".
Jos sanoma on lukijan kannalta sattumalta "väärä", ilmoitetaan tylysti, että tekstin tuottajalta on mennyt uskottavuus vakavasti otettavana tekijänä.
Amerikkalaisen Scott Timbergin perhe menetti asunnon. Timberg oli jo pitkään kirjoittanut yötä päivää, mutta ansainnut yhä vähemmän.
Hän työskenteli kulttuuritoimittajana USA:n isoimpiin kuuluvassa sanomalehdessä.
Kuusi vuotta sitten omistaja vaihtui ja ajoi lehden alas. Timberg tiesi, mitä tehdä. Hän kirjoitti kirjan luovan alan ahdingosta.
Toimittajilta hävisi Yhdysvalloissa vuosina 2007–2009 yhteensä 260 000 työpaikkaa. Vaikka talous jo nousi, kirjakauppoja kaatui, musiikkiala supistui kolmanneksella, kuvaajien ja graafikoiden työpaikoista lähti neljännes.
Kulttuuritoimittajista 80 prosenttia menetti työnsä 2000-luvulla.
Sanomalehti Village Voicen ex-kriitikko Gary Giddins uskoo, että nuoren jazzpianistin tai esikoiskirjailijan teos voi olla taiteellisesti kuinka arvokas hyvänsä, mutta keskivertoamerikkalainen kuulee yhä todennäköisemmin seurapiirijulkkis Kim Kardashianista.
Lukevien amerikkalaisten määrä on kutistunut parissa vuosikymmenessä kolmanneksella.
On aivan varmaa, että kirjoja lukevien eurooppalaisten määrä on myös vähentynyt. Ehkä ei kolmannesta, mutta paljon kuitenkin.
Yhdysvalloissa kirjailijan ammatti tarkoittaa yhä useammin tuntitöitä opettajana. Kirjoittaminen ei elätä.
Annie deWittiltä meni seitsemän vuotta romaanin kirjoittamiseen. Columbian eliittiyliopiston luovan kirjoittamisen maisteriohjelmasta valmistunut deWitt teki kirjoittamisen ohella kolmea, jopa neljää työtä. Oli pakko.
Edellä kerrotut esimerkit ja luvut kirjoitti artikkeliinsa (HS Teema 4/16) Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Jussi Valtonen.
Hän opiskeli neuropsykologiaa Yhdysvalloissa ja teki siellä suuren osan myös väitöskirjastaan.
Artikkelin otsikkona on kysymys: Kenellä on varaa kirjoittaa? Amerikkalaista kulttuurikeskustelua seurannut Valtonen pohtii surullisena, kutistuuko kirjojen kirjoittaminen upporikkaiden huviksi.
Euroopassa kirjoittajan arki ei ole yhtä karua kuin Yhdysvalloissa, mutta merkit muutoksesta ovat näkyvissä.
Pulma ei ole yksinkertainen.
On hyvä, että kirjallinen ilmaisu on arkipäiväistynyt. Nettipalstat, blogit ja verkkosivut ovat madaltaneet kynnystä kertoa mielipiteitä. Nopea reagointi asioihin on tuonut mainiota virtaa keskusteluun. Sanominen ei onneksi enää ole vain elitististä ja akateemista.
Kirjavan tekstin joukossa on aina kultahippuja. Ilmaisupohja saa laajentua.
Huoli onkin muualla.
Niin ei saa käydä, että rajaton mahdollisuus ilmaista ajatuksia kaventaa tarjontaa. Jatkossakin pitää löytyä laatukritiikkiä, kirjoja, hyvää tekstiä.
Panettelun sijaan ilmaisun paikkansa voisi käyttää rakentavasti.
Euroopalla on viimeiset hetket oppia amerikkalaisten virheistä.
PIRJO RAUTIO