Edith Kasken kioskilla nautittiin monta vuosikymmentä Kasken valmistamaa limonadia, mutta paikka oli myös erityinen kohtaamispaikka.
Kioskin luukut Kaski sulki viimeisen kerran syksyllä 1988.
Lauantaina Evijärvellä muisteltiin erityisellä lämmöllä vuonna 1900 syntynyttä Edith Kaskea (os. Tupeli).
Hänen elämästään kertova teos Kiskan Mamma, kertoo kiehtovan tarinan määrätietoisesta nuoresta naisesta, joka omin neuvoin matkusti etsimään onneaan ja tekemään työtä Amerikasta.
Palattuaan 1927 takaisin Järviseudulle, hän löysi Akselinsa ja avioitui hänen kanssaan Ohiossa.
Kasket palasivat Suomeen ja toivat Yhdysvalloista uusia ajatuksia ja yrittäjyyden intoa.
Edith perusti limonaditehtaan, aloitti kioskitoiminnan, järjesti elokuvaesityksiä sekä kasvatti perheen sekä hoiti maatilan.
Akseli kuoli melko nuorena, ja niin Edith jatkoi sisukkaasti viiden lapsen yksinhuoltajana.
Kiskan Mamma -teoksen on kirjoittanut oululainen kirjailija Katariina Vuori.
Evijärven kunnantalolla järjestetyssä tilaisuudessa oli paikalla Edith ja Akseli Kasken jälkipolvia.
Lapsenlapsi Marko Ahola pohti puheenvuorossaan tulevaisuuden avauksia nykyisin hiljaiseloa elävälle Edith Kasken perinnölle. Kasken limonaditehdas ja kioski ovat kunnan omistuksessa.
Ahola visioi Kasken hengessä uutta kuhinaa limonadin ja kioskin ympärille.
– Mikä olisi parempaa mainosta Evijärven kunnalle tänä vuonna, kun avata kioski ja limonaditehdasmuseo ja palauttaa rakennukset siihen tarkoitukseen, johon ne ovat aikoinaan valmistuneet?
Uskon että, rakennukset ovat kohtalaisessa kunnossa ja ne olisi hyvä tarkistuttaa ja korjata, kun ne vielä seisovat pystyssä ja kaunistavat katukuvaa.
– Mietin mielessäni, miksei museolle ja kioskille ei ole palkattu kunnan tai 4H-kerhon kautta nuorta yrittäjää? Uskon että, sellaisen saisi, kun nykynuoret ovat omatoimisia ja yritteliäitä. Kioski voisi olla avoinna toukokuusta syyskuun toiselle viikolle, yhdeksästä yhdeksään. Turistien ei ole kiva ajaa hurauttaa bussilla vesitorninmäen paikalle ja todeta, että paikat ovat taas kiinni.
– Kioskissa voisi myydä aivan kuten ennen vanhaan jäätelöä, irtokarkkeja, kahvia, pullaa ja limsaa. Turistiryhmille voisi tarvittaessa tarjoilla opastetun kierroksen limonaatitehtaalla ja samalla kertoa molempien rakennusten historiaa ja Edith Kasken elämää pitäjän katukuvassa. Pienellä pääsymaksulla katettaisiin ylläpidon kuluja. Nuoria voisi innostaa ja kouluttaa oppaiksi, kun he osaavat puhua myös kieliä.
Ympäristönhoidossakin olisi puuhaa.
– Samoin pitäjän nuoret voisivat kunnostaa vesitorninmäen, raivata vesurilla ja puutarhasaksilla mäen puustoa, pensaita, röteikköä. Kitkeä kaikki rikkaruohot, poistaa roskat ja istuttaa monivuotisia koristekasveja kaunistamaan keskustan maisemaa. Istuttaa monivuotisia perennoja kaunistamaan keskustan maisemaa. Uskon että, määräraha tähänkin löytyy.
– Lisäksi voisi kioskille vievän ns. mäen eteen laittaa kiinteän aidan, jossa olisi veräjä, josta ei pääsisi ajamaan mopoilla. Erikseen voisi olla takakautta ajettava portillinen huolto- ja invatie.
– Mikä olisi mukavampaa, niin entisillä kuin täällä nykyäänkin asuvilla, kun istahtaa tutun kioskin penkille ja muistella mennyttä aikaa. Ja sanoa ääneen, että Edithin kioski on viimeinkin herännyt eloon, hehkuttaa Ahola.