Eduskunnassa käytiin tällä viikolla kiivas keskustelu, kun hallitus ja työministeri Arto Satonen (kok.) vastasi opposition välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista.
Valitettavasti Suomen kilpailukyky on ollut jo pidempään heikkoa. Sen jälkeen, kun luovuimme markasta 22 vuotta sitten, ei työkalupakissa ole ollut välinettä devalvaatioon, jolla aiemmin on voitu parantaa vientiteollisuuden kilpailukykyä.
Valitettavasti kyvyttömyys – tai haluttomuus – uudistaa työelämän rakenteita on heikentänyt talouskasvun edellytyksiä. Orpon hallitus on ottanut hoidettavakseen sellaiset työelämäuudistukset, jotka olisi jo vuosia sitten pitänyt ratkaista työmarkkinaosapuolten kesken.
Opposition ehdotukset konkreettisista keinoista Suomen työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi antavat vielä odottaa itseään.
Hallitus vetosi aiemmin myös työmarkkinaosapuoliin, joiden kesken työmarkkinamallista olisi ollut hyvä sopia. Ne eivät kuitenkaan päässeet neuvotellen sopimukseen.
Kysynkin, eivätkö palkansaajajärjestöt osaa olla sen verran yhteistyökykyisiä, että pystyisivät sopimaan yhdessä työnantajaliittojen kanssa? Vai onko kyse siitä, että kamppaillaan vallasta periaatteen vuoksi tai kenties siitä, että palkkapolitiikka halutaan vain valjastaa kunta- ja aluevaalikampanjoiden teemaksi?
Mitä sitten tarkoittaa vientivetoinen palkkamalli ihan arkikielellä?
Kuten totesin KD:n ryhmäpuheessa, tämä sovittelujärjestelmän uudistus tarkoittaa, että ”sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoiminnassa siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta”.
Palkkojen kehitystä on siis tarkasteltava kokonaisuutena valtion talouden ja viennin kanssa käsi kädessä. Korjattavaa riittää niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin.
Tämä uudistus ei estä sopimasta korkeampiakaan palkkoja niille aloille, joilla on työvoimapulaa tai joilla palkkakehitys on jäänyt jälkeen.
Sukupuolten välinen palkkatasa-arvo ja yhdenvertaiset vastuut ja mahdollisuudet ovat tärkeitä hallituspuolueille. Suomessa erityisesti ammatillinen segregaatio, eli työn alojen eriytyminen, on syynä tuohon palkkaeroon miesten ja naisten välillä. Jotta tästä päästäisiin eteenpäin, tarvitaan vahvempia koulutuspoliittisia toimia. Myös lasten ja nuorten koulutukseen on kiinnitettävä huomiota. Kännykät pois kouluista ja uutta oppimaan!
Tämän esitetyn sovittelumallin tarkoituksena ei ole estää ala- ja tehtäväkohtaisten erityispiirteiden huomiointia. Palkantarkistuksia voidaankin toteuttaa monin eri tavoin. Tasa-arvon toteutumista voidaan edistää työehtosopimuksissa esimerkiksi perhevapaisiin liittyviä määräyksiä kehittämällä.
Myöskään työmarkkinaosapuolten autonomiaan neuvottelutavoitteista tai niiden oikeuteen sopia palkkatasosta ja muista työehdoista ei hallituksen esityksellä puututa, eikä sopimusvapautta rajoiteta.
Kristillisdemokraatit haluavat muistuttaa, että maamme taloutta on tarkasteltava kokonaisuutena.
Niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla työskentelevien palkankorotusvara määrittyy lopulta sitä kautta, miten taloutemme pärjää ja erityisesti, menestymmekö maailmanmarkkinoilla korkean osaamisen vientituotteilla.
Vain vahva kansantalous mahdollistaa paitsi myönteisen palkkakehityksen niin myös laajat julkiset hyvinvointipalvelut, koulutuksen ja sosiaalietuudet.
Peter Östman
KD:n kansanedustaja Luodosta