Kesko Oyj luopuu kokonaan maatalouskaupastaan. Se on nyt sopinut myyvänsä K-maatalous-liiketoimintansa ruotsalaiselle Lantmännen ek förille.
Kaupan ennakoidaan toteutuvan viimeistään vuoden 2017 kolmannen vuosineljänneksen aikana. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksymistä sekä kaupan muiden ehtojen täyttymistä.
Aiemmin Kesko ilmoitti Konekeskon Baltian toimintojen vaiheittaisesta myynnistä Hankkijan omistavalle Danish Agrolle. Samalla sovittiin myös Danish Agron mahdollisuudesta ostaa Konekeskon Suomen toiminnot vuoteen 2020 mennessä.
Konekesko Oy puolestaan ilmoitti myyvänsä varaosien liiketoiminnat Kuopiossa, Oulussa ja Seinäjoella paikallisille K-maatalouskauppiaille.
Myytävissä liiketoiminnoissa työskentelee 45 työntekijää. K-maatalous-ketjun 78 kaupassa toimii 43 paikallista kauppiasyrittäjää, jotka jatkavat toimintaansa kauppiasmallilla Lantmännenin kanssa.
Myytäväksi sovittujen K-maatalous-liiketoimintojen liikevaihto 2016 oli 334 miljoonaa euroa ja liikevoitto 5,3 miljoonaa euroa. Osakekauppana toteutettavan kaupan velaton kauppahinta on 38,5 miljoonaa euroa.
Kesko Oyj kirjaa yrityskaupasta kaupan toteutuessa noin 13 miljoonan euron myyntivoiton.
K-maatalous-ketjun vähittäismyynti 2016 oli 424 miljoonaa euroa. K-maatalouden asiakkaita ovat maatalousyrittäjät, koneurakoitsijat sekä hevosalan ammattilaiset ja harrastajat. K-maatalouden tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa kylvösiemenet, lannoitteet, rehut ja kasvinsuojeluaineet.
ARTO TAKALAMPI