Suvi Peltola
Kuva: Tomi Kosonen
Kun lapsena tunsin itseni yksinäiseksi, kävelin joitain kymmeniä metrejä naapurin ovelle. Koputin, odotin, ja jos avaamaan saapui perheen aikuinen, esitin hänelle asiani:
– Pääseeks Elisa/Juuso/Henna/Hanna/Tiia/Tanja/Jonna/Jussi ulos?
Miten ihanan yksinkertaista. Me naapuruston lapset olimme kavereita, koska olimme naapureita. Muita yhdistäviä tekijöitä ei tarvittu.
Kouluiässä harrastin jotain lähes joka ilta.
Haluatko jatkaa lukemista?
Tilaa I-P Digi 1. kk vain 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit, pelit ja koulutukset
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Tilaajaedut