Aallot tekevät vaahtopäisinä matkaa kohti merenlahden perää Kaskisissa. Siinä ne ovat matkaansa tehneet väsymättöminä vuosikymmenten ajan. Eivät ne sivuilleen katso, kun ne matkaavat. Joskus ne päättävät näyttää voimansa ja laituritkin siinä menossa irtoavat. Välillä ne taas pysähtyvät ja tekeytyvät hopeiseksi peiliksi vasta päätä, lahden toiselle puolen.
Kaunis, auringon hohkaama meren pinta houkuttelee joutsenet soutamaan paikalle. Yhdellä joutsen parilla oli kolme poikasta. Muutama vuosi sitten joutsen pareja oli useita. Kanadanhanhi pesue oli keväällä tuossa kivien päällä kymmenen metrin päässä. Ei niitä siinä enää elämänsä hohtohetkissä uiskentele. Onko niiden harventajia monta? Supikoirat ja ketutkin pitää listalle ottaa.
Mutta aurinko kiertää rataansa. Nousee sataman päältä kulmahuoneen seinille. Siellä se viipyilee tovin ja antaa aamukahvin juojille pirteän päivän alun. Mitä sitten ihmispolojen päivän töihin tulee kuulumaan? Ikkunan puitteita pitää paklata ja rapsuttaa. Klapihommia ja talon maalausta riittää joka päivälle. Katiskankin pitää jonkun käydä katsastamassa. Vuorokauden kalansaalis kirjataan kumminkin 12-vuotiaan pojan nimiin. Neljä haukea uistimella yhden vuorokauden aikana. Soutajalla ei ollut kuulemma mitään vaikutusta kalojen määrään. Hän tekee, joka osaa. On kuulemma taitolaji tuo virvelikalastus, sanoo poika. Avioliitosta vannotaan lehdessä, että se on tahtolaji.
Illat pimenevät hissukseen ja vihreyttä hohtavat kaislat ovat vielä täydessä kukassaan. Kauaa ei kuitenkaan mene, kun kaislikot alkavat ruskottaa. Pala kerrallaan, sentti sentiltä tämä kaunis kesä jää kaislikon taa.
Katriina Risku-Vartiainen
Kaskinen/Vantaa