Vaalit lähestyvät, ja sen huomaa. Ei pelkästään katulampuista roikkuvista kasvoista tai somen innostuneista päivityksistä, vaan siitä, että ihmiset, jotka muuten kävelevät sinusta ohi kuin ilmaa, alkavat yhtäkkiä hymyillä. Tulevat lähelle, kysyvät miten menee ja kuuntelevat – tai ainakin näyttävät kuuntelevan – kiinnostuneina. Torilla ja kauppakeskuksissa he ovat nyt kaikkialla, taskut täynnä esitteitä ja lauseita, jotka on hiottu kuulostamaan siltä, kuin sinä olisit heille tärkein ihminen maailmassa.
Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Kerta toisensa jälkeen vaalien alla ehdokkaat muistavat, että äänestäjät ovat olemassa. Ja kerta toisensa jälkeen tämä äkillinen lämpö ja läsnäolo katoaa yhtä nopeasti kuin vaalimainokset sateessa vaalipäivän jälkeen. Kun äänet on laskettu ja paikat jaettu, hymy hyytyy. Myös katsekontakti katkeaa ja kuulumisten kysely loppuu.
Tämä ilmiö herättää väistämättä kysymyksiä. Mistä se kertoo, että ehdokkaat alkavat välittää tavallisista ihmisistä – meistä – vain neljän vuoden välein? Miksi aidon kiinnostuksen esittäminen kelpaa kampanjatekniikaksi, mutta ei osaksi poliittista arkea? Missä ovat nämä hymyilevät kasvot, kun arki painaa ja päätökset vaikuttavat meihin kaikkiin konkreettisesti? Missä ovat, kun koululuokat ja päiväkodit paisuvat, tie kotiin on edelleen täynnä kuoppia?
Todellinen välittäminen ei näyttäydy vain silloin, kun siitä on hyötyä. Se ei ilmene ainoastaan kampanjatilaisuuksissa ja mainoskuvissa. Aidosti kiinnostunut ehdokas on läsnä myös silloin, kun ei ole vaalibudjettia eikä painettavaa esitettä. Hän vastaa viesteihin, kuuntelee palautetta ja osallistuu keskusteluun muulloinkin kuin vaaliteltoilla.
Me äänestäjät emme ole rekvisiittaa, emmekä tarvitse näyteltyä huomiota. Me tarvitsemme luottamuksen arvoisia päättäjiä. Ihmisiä, jotka muistavat meidät myös vaalien välillä. Ihmisiä, jotka eivät pelkästään kysy “mitä sinulle kuuluu?”, vaan joille sillä vastauksella on oikeasti merkitystä.
Kun seuraavan kerran saat flyerin käteesi tai kohtaat hymyilevän ehdokkaan, pysähdy hetkeksi. Kysy itseltäsi olisiko tämä ihminen kiinnostunut minusta myös ensi vuonna? Tai kahden? Jos vastaus tuntuu epävarmalta, on ehkä aika katsoa toiseen suuntaan – ja etsiä niitä ehdokkaita, joiden kiinnostus ei sammu, kun vaaliuurnat sulkeutuvat.
Vaalit ovat demokratian juhlaa. Mutta aidosti toimiva demokratia ei elä vain vaalikeväänä – se elää arjessa, siellä missä päätökset kohtaavat ihmiset. Siellä, missä oikea kiinnostus ei ole kampanjalause, vaan tapa olla ihminen ihmiselle.
Minna Lounatvuori (kok.)
kunta- ja aluevaaliehdokas
Seinäjoki