Mitä tapahtuu, kun pistetään yhteen toistakymmentä omaishoitajaa? Vastaus: ulkopuolinen kuuntelija hengästyy, hämmästyy ja hiljentyy. Näin kävi minulle. Työni suurin anti on ihmiset ja heidän kertomuksensa elämästään. Näistä kohtaamisista voi löytyä jotain, mitä ei sanoin pysty kuvaamaan.
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman on kuvannut taiteesta seuraavasti: ”Taiteen salaisuus on juuri siinä paradoksissa, että se minkä tunnistamme, jääkin meille tuntemattomaksi.” Sovellan tätä ajatusta myös erilaisiin tilanteisiin, jolloin pääsemme lähelle jotain määrittelemätöntä. Tällä kertaa määrittelemätön syntyi, kun olin muutaman tunnin päivästäni omaishoitajien kanssa ja kuulin jokaisen lyhyen tarinan arjesta, jossa elää tehden työtä omaiselleen. Käytän sanaa työ silläkin uhalla, että joku saattaa loukkaantua, koska kyseessä ei ole pelkästään hoitoon perustuva suhde vaan suhde, joka olisi muutoinkin olemassa. Onhan kyse vanhemman, puolison tai lapsen hoitamisesta. Puolison ollesaa hoidettavana kyse on yhdessä elämisestä. Ihan niin kuin ennenkin, mutta sitten ei kuitenkaan ihan niin kuin ennen. Paljon on muuttunut. Muutos näkyy fyysisessä ja/tai psyykkisessä kunnossa. Eräs omaishoitaja tuumasikin: ”Ei sitä aikanaan olisi uskonut, että pyyhin puolisoni pyllyn ja vaihdan vaatteet.” Tuskin kukaan meistä pitäisi top 10 -listalla moista tulevaisuutta puolisonsa kanssa, mutta kuinka monelle se toteutuukaan?
Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Vain pieni osa on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä. Paljon on kunnalle edullisemman hoitomuodon mahdollistavia näkymättömiä auttajia. Tämän vuoden liikuttavin hetkeni tapahtui myös omaishoitajan toimesta eräässä tilaisuudessamme. Omaishoitajana toimiva mies lähti vaimoltaan salaa ostamaan ruusua kihlapäivän kunniaksi. Vaimo ihmettelemään minulle kirkkosalin penkiltä, mihin se hänen miehensä jäi. Vakoilin kyynel silmässä tilannetta oviaukolta miehen saapuessa vielä tyhjään kirkkosaliin ja ojentaessaan rakkaalleen ruusun pienen puheen kera. Kaikesta huolimatta, rakkaus jaksaa.
Kati Latikka
diakoniatyöntekijä, Nurmon kappeliseurakunta