Centralin ravintolapäällikkö Minna Henttonen kertoo ravintolan olevan helmikuun alkuun saakka auki ennen kuin se sulkee ovensa. Original Sokos Hotel Royal Vaasa on ollut remontissa ja seuraavaksi remontti siirtyy Centralin puolelle. Helmikuussa tien toiselle puolelle avataan kolmen ravintolan keskittymä.
Central heräsi vuoden alussa eloon, kun ravintolan yhteyteen rakennettiin hotellin vastaanotto ja ravintola alkoi tarjota pitkästä aikaa lounas- ja illallistarjolua.
– Tämähän oli pitkään vain yksityiskäytössä ja aamiaistarjoilussa.
Henttonen työskenteli Centralissa keittiöpäällikkönä vuosituhannen vaihdossa, oli välillä muualla töissä, mutta tuli takaisin muutama vuosi sitten.
– Aikoinaan Centralissa oli eri maiden erikoisviikkoja. Kustakin maasta tuli aina keittiöpäällikkö paikalle.
Ruokakulttuureihin tutustuessa tuli myös törmäyksiä tavoissa.
– Thaimaan keittiön päällikkö istui koko päivän keittiön kopissa ja katsoi, kun henkilökunta toimi. Italian mestari taas huusi keittiön luukusta asiakkaille, että ette saa perunaa, Henttonen nauraa.
Perinne jatkunee
Henttonen kertoo kuulleensa asiakkailta monia muistoja Centralista.
– Ihmiset ovat viettäneet täällä häitä ja sukujuhlia, ja joku on katsonut lapsena elokuvissa käydessään, että tuolla on tuo ihana ravintola, jossa on lamput ikkunoissa. Eräs kokki kävi muistelemassa, minkälainen vanha keittiö oli ja missä kuorittiin silloin perunat.
Centralissa väitetään asuvan myös haamu, jonka tarinoita vaasalaiskirjailija Tiina Hautala on selvittänyt.
– Kummituksen on kerrottu vaihtelevan kabineteissa haarukoiden ja veitsien paikkoja kattauksissa ja sytyttelevän valoja, Henttonen sanoo.
Centralista Henttoselle jää lämmin muisto. Talossa on paljon historiaa ja siellä on tutustunut moniin ihmisiin.
Hän myös povaa, että myös uudessa ravintolassa tullaan syömään joululounasta, ehkä jopa pianomusiikin tahdissa.
Lukijalta: Nissen muisto Centralista
Ravintola Central oli kolmas kesätyöpaikkani. Aloitin siellä kesällä 1983, kun olin valmistunut ammattikoulusta.
Ravintolasali oli tuolloin juuri uusittu, ja suunnittelijana oli Ronald Jansson Tukholmasta. Olin käynyt haastattelussa hotellinjohtaja Erik Kullan luona ennen töihin pääsyä. Hän oli upea johtaja ja hyvä meille työntekijöille. Tuona kesänä sain oppia Vaasan parhailta ravintola- ja hotellialan opettajilta.
Itse aloitin “nissenä” eli tarjoilijaharjoittelijana. Moni nuori aloitti uransa ravintola- ja hotellialansa kisälli-periaatteella Centralissa. Kokemuksen ja taidon karttuessa saattoi yletä urallaan. Itse pitkän uran nissenä tehneenä sain oikeuden saada tarjoilijan paikan. Olin välillä muuallakin, mutta Centralissa työskentelin usean vuoden ajan.
Centralissa saamani opit kantoivat koko ravintolaurani. Kiitos siitä työntekijöille, jotka opettivat alaa.
Tarjoilijan palkka kertyi ns. prosenttipalkasta, eli kaikesta ravintolan myynnistä tarjoilija sai arkisin 14 prosenttia myynnistä ja perjantai-illasta eteenpäin 15 prosenttia. Toki meillä oli pohjapalkka, mutta aina ylitimme sen.
Ravintola Centralin ruoka tunnettiin ympäri Suomen. Hotellissa kävi paljon ”reppureita” ja he muodostivat oman asiakaskunnan. Muistan keittiön valmistaman Wiener-leikkeen, joka oli niin iso, että lautanen peittyi kokonaan ja perunoita oli vaikea mahduttaa lautaselle. Se oli monen reppurin unelma-annos.
Ruoan perustana oli kerman määrä ja voin käyttö paistamisessa ja rakkaus ruokaan. Raaka-aineet tulivat pitkälti lähituottajilta, eikä eineksiä tai puolivalmiita tuotteita käytetty.
Erittäin suosittuja Centralissa olivat seisovan pöydän herkut. Seisova pöytä oli tiistai-iltaisin herkkupöytä nimikkeellä sekä vappuna, äitienpäivinä ja joulua edeltävinä viikkoina. Ravintolasali oli ihan täynnä, niin suosittu se oli.
Joulun aikaan seisovan pöydän laatikot, kinkut, rosollit, kinkut, kalkkunat omine lisukkeineen loivat sellaisen makunautinnon, jota nykyään on vaikea tavoittaa. Kalkkuna ja cumberlain-kastike oli yksi erikoisuus. Tuosta ajasta jäi kunnioitus ja arvostus hyvään ruokaan säestettynä siihen sopivilla juomilla.
Centralin henkilökunta tunsi silloisten kaupunkimme eri yhtiöiden johtajat ja heidän mieltymyksensä niin ruokien ja juomien suhteen. Henkilökuntaa arvostettiin, ja itse muistan vieläkin nuorena miehenä kävelleeni keskustassa, kun toinen Hartmanin veljeksistä tuli vastaan ja nosti lakkinsa päästään kohdatessamme. Toinen miellyttävä kohtaaminen oli Metsäkallion hiihtoladuilla, kun sen aikainen kaupunginjohtaja tuli ladulla vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan.
Centralin eläkeläiset ja entiset työntekijät tapaavat toisiaan edelleen pari kertaa vuodessa lounaan merkeissä.
Esa Peltomäki
Kirjoittaja on työskennellyt Centralissa 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla nissenä, tarjoilijana ja kokousisäntänä