Kehitysvammaisten Tukiliitto kertoo saaneensa muutosneuvottelut päätökseensä.
Liitto on päättänyt irtisanoa kahdeksan työntekijää. Lisäksi neljän työntekijän työsuhdetta muutetaan, yksi tehtävä jätetään täyttämättä eläköitymisen vuoksi ja kolme henkilöä lomautetaan.
Neuvottelujen piirissä olivat kaikki 41 liiton työntekijää, ja toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin järjestön toimintoihin.
Liitto kertoi elokuussa aloittavansa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 20 ihmisen irtisanomiseen. Päätöksen taustalla oli valtion STEA-avustusten leikkaukset.
Samaan aikaan Diabetesliitto kertoo käynnistävänsä muutosneuvottelut, jotta ensi vuoden leikkauksia voidaan ennakoida. Neuvottelut koskevat jokaista liiton 30 työntekijää.
Liiton alustavan arvion mukaan vähennystarve on kolme henkilötyövuotta. Lisäksi valmistellaan henkilöstön lomauttamista. Talouden tasapainottamiseksi tarvitaan liiton mukaan kuitenkin myös muita sopeutuksia.
Diabetesliiton toiminnanjohtaja Juha Viertola kertoo tiedotteessa, ettei terveydenhuolto kykene paikkaamaan järjestösektorin tarjoaman tuen heikentymistä.