Viime viikolla ministeri Ville Tavio (ps.) päätti evätä rahoituksen kaikilta Somaliaan suuntautuvilta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeilta.
Kaiken kaikkiaan seitsemän hanketta oli hakenut rahoitusta, mutta lopulta ulkoministeriön virkakunta oli esittänyt rahoituksen myöntämistä neljälle hankkeelle yhteensä 2,2 miljoonalla eurolla. Tavio päätti, ettei rahaa myönnetä.
Kaksi vuotta sitten kehitysyhteistyö Somalian kanssa laitettiin jäihin. Syy oli hyvin yksinkertainen: Somalia kieltäytyi vastaanottamasta Suomesta käännytettyjä, oman maan kansalaisiaan takaisin.
Vaikka kehitysyhteistyö jäädytettiin, se ei kuitenkaan koskenut kansalaisjärjestöjä tai humanitääristä apua. Nyt evätyt kehitysyhteistyöhankkeet perustuvat siis harkinnanvaraiseen valtionavustukseen.
Osa ihmisistä hermostui. Miten me voimme evätä rahat hankkeilta, joiden tarkoitus on tarjota mielenterveyspalveluita somalialaisille tai tukea maan äitien terveyshuoltoa?
Samaan aikaan suomalaiset äidit maksavat äitiyspoliklinikoilla asiakasmaksuja, kun maamme julkinen talous on pahasti velkaantunut.
Somalialaisille pitäisi kuitenkin löytyä miljoonia euroja, vaikka sille rahalle olisi käyttöä Suomessa. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin valtioiden välinen yhteistyö, joka ei voi toimia vain yhteen suuntaan. Millä ehdoilla Suomen pitäisi tehdä kehitysyhteistyötä sellaisten maiden kanssa, jotka eivät tee riittävästi yhteistyötä omien kansalaistensa palauttamisessa?
Suomessa on ihmisiä, jotka ovat täällä laittomasti. Kun henkilö täytyy poistaa maasta, sen pitäisi myös toteutua. Tämä edellyttää sitä, että jokaisen valtion pitäisi ottaa vastaan omat kansalaisensa.
Se liittyy vahvasti myös meidän kaikkien turvallisuuteen. Poliisin ja muiden viranomaisten täytyy varmistua, että mahdollisesti rikoksiin syyllistyneet saadaan vastuuseen teoistaan.
Jos palautuksia ei voida tehdä lähtömaan kieltäytymisen vuoksi, järjestelmä ei toimi oikein. Siksi on käsittämätöntä, että Suomen verorahoja pitäisi lähettää Somaliaan eri hankkeiden muodossa, vaikka he eivät ole valmiita ottamaan takaisin kansalaisiaan.
Mitä enemmän rahoitamme Somaliaa, sitä pidempään ylläpidämme tätä nykytilannetta. Haluammeko, että kaduillamme kulkee laittomasti maassa olevia ihmisiä? Minä en halua.
Jokainen voi myös miettiä, mitkä ovat riskit rikolliselle toiminnalle, jos ihminen itsekin tietää, ettei häntä voida palauttaa, teki hän mitä tahansa.
Perussuomalaiset olisivat valmiita vähentämään kehitysyhteistyötä entisestään, sillä kaikelle tuolle rahalle olisi tarvetta täällä Suomessa.
Ministeri Tavion päätös avasi keskustelun siitä, millä ehdoilla Suomi käyttää veronmaksajien rahoja ja mitä odotamme kehitysyhteistyökumppaneilta.
Se on kuitenkin selvää, että Suomen ensisijainen velvollisuus on huolehtia omista kansalaisistaan ja suomalaisten turvallisuudesta. Se tarkoittaa myös sitä, että uskallamme sanoa ei kehitysyhteistyöhankkeille, asettaa yhteistyölle ehtoja ja pitää niistä myös kiinni.
Kokkolasta.