Kirjaston käyttäjä kysyy Ilkka-Pohjalaisen mielipidepalstalla (29.3.), miksi kirjastot ovat muuttuneet kansalaisten olohuoneiksi, kaupunkielämyksiksi sekä kohtaamis- ja ajanviettopaikoiksi. Syitä on monia, mutta nostan esille muutaman keskeisimmän.
Kuntien tehtävänä on yleisten kirjastojen toiminnan järjestäminen. Tästä säädetään kirjastolaissa. Yleisten kirjastojen tehtävänä on mm. tarjota pääsyä aineistoihin, edistää lukemista ja kirjallisuutta sekä tarjota tiloja oppimiseen ja edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Itse lain ensimmäisenä tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin. Ensimmäinen vastaus miksi-kysymykseen nousee tästä: kunta ja kirjasto toteuttavat laissa määriteltyä tehtäväänsä.
Lain tavoitteisiin voidaan pyrkiä ja tehtävää suorittaa lukuisin eri tavoin. Lähtökohtana kirjastoissa on, että palvelu on tarkoitettu kaikille ikään, yhteiskunnalliseen asemaan tai muihin taustatekijöihin katsomatta. Toiminnallisesti kirjastoja ”pilkotaan” erilaisiin osiin käyttämällä fyysistä tilaa monipuolisesti, ja myös omatoimiaika on palvelun segmentointia ja erilaisiin asiakkaiden tarpeisiin vastaamista. Toinen vastaus kirjaston käyttäjän kysymykseen nouseekin palvelukulttuurista: kirjastot haluavat tarjota monipuolista tilaa, monipuolisiin tarpeisiin, moniääniselle asiakaskunnalle.
Kirjastojen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Moniammatillisuutta tarvitaan kirjastoihinkin yhä enemmän – kasvatus- ja nuorisoalan osaajien palkkaaminen sekä digituen tehtävät ovat hyviä esimerkkejä kirjastojen reagoinnista asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Kirjastot ympäri Suomea ovat mukana myös Harrastamisen Suomen mallin hankkeissa, joissa tuotetaan lapsille ja nuorille mielekästä harrastustoimintaa osaksi koulupäiviä. Kolmas vastaus miksi-kysymykseen liittyykin kirjastojen rooliin kuntien hyvinvointia edistävissä tehtävissä: kirjasto on paikka osallistua, olla mukana ja tuntea yhteisöllisyyttä.
Mikään näistä vastauksista ei ole vastakkainen hiljaisen ja rauhallisen tilan tarpeelle. Jokainen joutuu sovittamaan omia rutiinejaan kodin, työn ja opiskelun vaatimuksiin. Kirjastoilla on harvoin mahdollisuus kohdistaa positiivista diskriminaatiota vain yhteen käyttäjäryhmään.
Luotankin siihen, että tutustumalla kirjastojen uusiin tehtäviin ja keskustelemalla kirjaston henkilökunnan kanssa löydetään ymmärrystä, jolla yhteisessä olohuoneessa onnistuu myös opiskelu.
Mika Mustikkamäki
kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto