Muiden automerkkien osilla paikattuja amerikanrautoja: sinisiä ja pinkkejä. Ihmisiä, jotka tulivat juttelemaan. Kävin joulukuussa Kuuban pääkaupungissa Havannassa ja olin utelias näkemään juuri nyt kovasti muuttuvaa maata. Toisaalta vessat vetivät huonosti, emme päässeet nettiin päiväkausiin ja saimme pankkiautomaateista rahaa vain välillä.
Eräänä aamuna lähdimme seurueeni kanssa etsimään rahanvaihtopistettä. Näytimme eksyneiltä, joten eräs pitkä ja hoikka iäkäs mies tuli tarjoamaan apuaan. "Onko teillä kysymys?" hän kysyi ja vei meidät rähjäiselle rahanvaihtopisteelle. Halusimme pankkiin.
Orestes tarjoutui viemään meidät sinne. Samalla tämä harmaaviiksinen eläkeläinen kertoi olevansa kemiaa opiskellut meritieteilijä, joka oli työskennellyt myös tiedottajana valtionhallinnossa. Nyt hän oli eläkkeellä, mutta kirjoitti välillä alastaan juttuja valtion tietotoimistolle. Sivubisnekset ovat aika yleisiä Kuubassa, sillä keskimääräinen kuukausipalkka on alle 20 euroa.
Kuuba tuntuu olevan latinalaisamerikkalainen valtio, jossa on eurooppalainen koulutustaso, afrikkalaisten jälkeläisten tuoma ripaus Afrikkaa ja Neuvostoliiton huono valikoima kaupoissa.
Koulutustaso on yllättävän hyvä. Orestes kertoi poikansa olevan juristi ja tytär oli melkein tehnyt väitöskirjan turismista. Moni asia on maassa huonosti, mutta entinen kommunistipresidentti Fidel Castro onnistui rakentamaan hyvät terveys- ja koulutusjärjestelmät.
Orestes selitti, että nyt Kuuballa olisi vihdoin tarpeeksi lääkäreitä ja insinöörejä, jotta maa lähtisi lentoon.
Kuuban hallitus harrastaakin terveysdiplomatiaa ja kertoo lähettäneensä yli 50 000 terveystyöntekijää lähes 70 eri maahan. Heistä monet työskentelivät myös ebola-maissa.
Kommunistihallitus on kituuttanut yli 50 vuotta Yhdysvaltain kauppasaarron varjossa, mutta nyt maa muuttuu. Fidel Castron tilalle nousi vuonna 2008 presidentiksi hänen veljensä Raul Castro.
Ensin hän antoi kuubalaisille oikeuden omistaa kännykän. Sittemmin he ovat saaneet oikeuden ostaa tai myydä talon tai auton sekä perustaa pieniä yrityksiä, kuten ravintoloita, kahviloita tai taksifirmoja.
Kuubalaiset saavat nyt myös matkustaa ulkomaille joustavasti. Se toi mieleen entisen naapurini Oscarin, joka oli kuubalainen kemian jatko-opiskelija. Hän joutui valitsemaan, jääkö ulkomaille pysyvästi ja lähettää rahaa kotiin. Kotimaahan ei silloin olisi ollut paluuta. Toinen vaihtoehto oli palata kotiin lopullisesti. Nyt tämäkin helpottui.
Kävelimme, Orestes kantoi kauppakassiaan ja jutteli. Hän kuulosti kommunistilta.
Viime vuosi oli Kuuballe historiallinen, koska se ja Yhdysvallat palauttivat diplomaattisuhteensa, mutteivät kauppasuhteitaan.
Minä olin innostunut, mutta Orestes kyyninen. Hän muistutti, että kyse on melkein ainoastaan diplomaattisuhteista. Maat kiistelevät kauppasaarron rahanmenetyksistä, ja Yhdysvallat vaatii liian suuria muutoksia.
Saavuimme pankille. Orestes näytti lompakostaan vaimonsa ja tyttärensä kuvat. Tyttärellä oli kuulemma äitinsä afrikkalainen oliivinvärinen iho mutta vihreät silmät. Mies kehui vielä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, josta Kuuban pitäisi oppia.
Hän lähti kotiin ja me ruokakauppaan. Siellä ei ollut valikoimaa, joten ostimme keksejä ja lähdimme kuumaan ulkoilmaan.
TIINA JUUJÄRVI
tiina.juujarvi@i-mediat.fi