”Suomalainen kuntoilee ja liikkuu luonnossa tavoitteellisesti. Se on hyvä, mutta hyötyä on myös luonnon aistimisessa sellaisenaan. Ympäristön värit, tuoksut, äänet ja hiljaisuus palauttavat henkisiä ja fyysisiä voimavaroja.” Näin sanoi tutkimusprofessori Arja Rautio Oulun yliopiston Arktisen lääketieteen keskuksesta puhuessaan Luontomaisemasta ja terveydestä Savonlinnassa Terveyttä taiteesta -seminaarissa kesällä.
Japanilaiset ovat kehittäneet termin metsäkylpy. Tämä terapiakäynti on lyhyt, mutta kiireetön vierailu metsässä.
Lähdin kylpyläreissulle Ruotsin Lappiin jylhiin Kebnekaisen maisemiin. Mäntymetsät jäivät siihen, mihin autotiet päättyivät. Suurimman osan vaelsimme paljakalla, järvien rannoilla palasimme tunturikoivikkoon. Vaellusreittimme kulki merkittyä Kungsledeniä pitkin, mutta välillä poikkesimme tunturijärville kalastamaan hohtavia, kirkkaiden vesien taimenia ja rautuja.
Vastaan tuli Kebnekaisen ympäristössä paljon ruotsalaisia nuoria, hoikkia, reippaita vaeltajia; vanhempaa väkeä oli liikkeellä myös jonkin verran. Vatsakkaita ihmisiä näkyi vasta sitten, kun taas saavuimme autotien varteen viikon vaelluksen jälkeen.
Upeita kokemuksia saa myös paljakalla. Oli tuulinen sää ja menin keittelemään tuulen suojaan pättärän taakse. Sain syötyä ja istuin teetä juomassa, kun porotokka ilmestyi näköpiiriin. Iso johtajaporo tutkisteli maisemaa. Yritin olla hiljaa liikkumatta, sulautua tunturin seinämään ja odotin. Olihan se elämys, kun satojen porojen tokka vilisti editseni muutaman kymmenen metrin päästä vuoren seinämän ja järven välistä.
Näiden retkien kohokohtia on tunturipuroissa kylpeminen. Vaelluksen lomassa on mukava pulahtaa purojen muovaamiin virkistäviin kylpyaltaisiin. Kiiruna taisi olla ihmeissään reviirilleen leiriytyneestä joukosta, mutta hyvin tultiin toimeen ensi säikähdyksen jälkeen.
Viimeinen vaelluspäivä oli yhtä juhlaa. Rinkka oli keventynyt ja matkanteko oli sujuvaa. Edessä loistivat Sarekin lumihuippuiset jäätikkövuoret ja alhaalla odotti Saltoluoktan maisemasauna ja juhlaillallinen.
Ouluun saavuimme etuajassa lauantaina. Asema oli kylmäasema, ei mitään palveluita. Linja-autoaseman Ärrällä luulin saavani muutettua lipun aikaisempaan junaan, ei onnistunut. Mutta kuten monta kertaa ennemminkin ystävällinen konduktööri järjesti asian. Odottelin jo kotiinpaluuta.
Seinäjoen asemalle saavuin klo 02.10. Aseman taksijono huojui kohti Valtionkatua – Vauhtiajot! Yritin olla huomiota herättämättä, mutta vaikeaahan se on rinkan, teltan ja vaihtovaatelaukun kanssa. Odotin jonkin aikaa näiden lujaa ajaneiden tuuppimana.
Siirryin sivuun, vaihdoin vaelluskengät jalkaani ja sidoin putkikassin ylimmäiseksi rinkan päälle, säädin sauvat ja lähdin kävelemään. Ensimmäiset kaksi kilometriä menivät hyvin, mutta sitten tuli pimeys. Sauvoista on paljon apua paitsi puronylityksissä ja tunturin kivikoissa myös kotikaupunkini pimeillä kaduilla. Pari kertaa leveästi kiemurrellen ajaneet pyöräilijät tangeerasivat sauvoihini yön pimeydessä. Arktisessa valossa vaeltaneena kaipasin otsalamppua – sujautan sen jatkossa taskuuni.
Eeva Korpi-Hyövälti
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori, sisätautien erikoislääkäri ja diabetologi.