Harrastan hidaskävelyä kaupunkien katuja paseeraten, valokuvaten ja havainnoiden eri aikakausien rakennuksien erityispiirteitä ja esteettisiä elämyksiä.
Minulle Vaasan sykkivä sydän on komea Suomen Vapaudenpatsas (Yrjö Liipola, 1938). Se herättää voimakkaita tunteita eri ikäisille. Nuorempia se kerää treffipaikkana istuskelemaan, vanhemmiten sitä ihastelee kauempaa penkillä istuen, muistojaan verestäen kuka mistäkin syystä.
Katseeni löytää torin laidalta 111-vuotiaan Hartmanin talon, 5-kerroksinen kivilinna runsaine koristeineen, veistoksineen, parvekkeineen on arkkitehtuurin helmi, joka tarjoaa kauneuden ylistystä jälkipolville vielä pitkään. Arkkitehti Kauno Sankari Kallio (1877–1966) suunnitteli kolme ylintä kerrosta asuinkäyttöön ja kaksi alinta liikehuoneistoille. Vieläkin saamme eri liiketiloja ihastella. Tämän kokonaistaideteoksen rakentumisen 1912–1913 mahdollistivat Carl Johan Hartman (1838–1917) ja poikansa Erik Gustaf Hartman (1877–1936).
Ihminen kulkee yleensä totuttuja reittejä tapojensa orjana. Kannattaa kuitenkin poiketa vakioreiteiltä, yllättäen voi löytää jotain uutta ja hienoa.
Näin kävi minulle keväisenä iltana Rantakatua kulkiessa. Yllättäen näin ihmisen kokoisen upean veistoksen, jonka luokse säntäsin ja siellä olikin useita alastomia vartaloita. Loistelias näky, jonka kruunasi ylt’ ympäriinsä keltaisina hehkuvat narsissit, suihkulähteen solinan säestyksessä.
Miten en koskaan ole tästä kulkenut, ihmettelin?
Kyseessä oli Setterbergin puisto, jossa on helleenisten veistosten jäljennöksiä, mm. Apollo, Venus miekkoineen, Lepäävä Merkurius, Borghesialainen miekkailija. Tästä kauneudesta saa kiitokset arkkitehti Carl Axel Setterberg (1812–1871).
Kuljen Hietasaarenkatua, ylitän radan, Konepajakadun ja Vöyrinkadun kulmassa seisahdan mäen päälle. Alas, entiselle linja-autoasemalle piti syntyä mahtipontinen musiikki- ja tapahtumakeskus, hotelli-ravintola – Wasa Station. Siinä se, tyhjää täynnä.
Katson viistoon vasemmalle. Puiden varjot piirtyvät 5-kerroksisen vuoden 1991 asuin-ja liikerakennuksen päätyseinään. Pitkä julkisivu Konepajakadulle esittelee arkkitehtoniset erityispiirteet; kellertävä pastelliväritys ”tiilibetoni”-seinissä, kauniisti kaarevat vaaleanpunaiset ranskalaiset parvekkeet, pallovalaisimet, erikokoiset ikkunat sekä tornimaiset päädyt. Ihailen pihan ulkotasanteen pastellivihreän ja vaaleanpunaisen ”läpikäytäväpation” olemusta, katettuja portaita, turkoosinvärisiä ovia, luhtikäytävää ja ”bonsaipuu”-istutuksia.
Arvostukseni arkkitehdille Carl-Johan Slotte, Arkitektbyrå Slotte & Schütz, tästä poikkeavasta Olympiakatu 16:n arkkitehtuurista.
”Arkkitehtuurin luominen on ihmisten tarpeiden täyttämistä ja laajentamista syvemmällä tasolla sekä henkisesti, sosiaalisesti, esteettisesti että kulttuurisesti ja taiteellisesti.” Carl-Johan Slotte (1933-2017, muistokirjoitus HS 2.4.2017).
Maagi Grahn
Pori