Kauhavan kaupungin tytäryhtiö Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy ostaa Skaala Kiinteistöt Oy:ltä Alahärmästä 5586 neliön tehdasrakennuksen 2,0 miljoonalla eurolla.
Sen jälkeen Skaala Production Oy vuokraa tehdasrakennuksen maa-alueineen lunastusvelvoitteella.
Asia varmistuu Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy:n yhtiökokouksessa maaliskuun puolivälissä, mutta järjestelyt saivat eilen kaupunginhallituksen hyväksynnän ja ohjeistuksen.
Asian taustalla on muun muassa se, että Skaala toteutti 60-vuotisen historiansa suurimman investointihankkeen 2015 – 2016. Investointibudjetti oli 15,2 miljoonaa euroa ja toteutunut investointi 17,5 miljoonaa.
Investoinnin ydin oli lasiteknologiainvestointi, korkean automaatiotason järjestelmä. Sen ansiosta Kauhavalle on siirtynyt ja siirtyy myös kokonaan uusia tuotantovaiheita muualta Suomesta ja osittain ulkomailta.
Toimintojen siirrot ovat vapauttaneet tiloja myös Alahärmän tehtaalla.
Skaala on päättänyt siirtää Kauhavalle ja Alahärmän toimipisteeseen lisää toimintoja. Se tuo Kauhavalle arviolta 20 lisätyöpaikkaa. Tehtaan siirto merkitsee myös muita välillisiä työpaikkoja esimerkiksi tehdastukeen ja kuljetuksiin.
JUHA AHO-PYNTTÄRI