Hallitusneuvotteluita johtava Juha Sipilä (kesk.) vaikutti maanantaina aamulla hyvin levänneeltä, luottavaiselta ja energiseltä.
Maanantaina ja tiistaina hallitusneuvotteluissa ovat esillä ulko- ja turvallisuuspolitiikka, EU-linjaukset ja maahanmuuttopolitiikka.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa valmisteleva työryhmä aloittaa työskentelynsä illalla.
– Odotan, että siellä mennään aikalailla joulukuussa presidentin johdolla linjatun mukaisesti, Sipilä ennakoi.
Sipilä vastasi Lännen Median kysymykseen mahdollisesta Nato-selvityksestä.
Onko Nato-selvitys mahdollinen?
– On se mahdollinen ainakin osana ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, Sipilä vahvisti.
Linjaus on merkittävä, koska aiemmin Suomen hallitukset eivät ole erikseen päättäneet hallitusohjelmatasolla Nato-jäsenyyden vaikutusten selvittämisestä.
Käytännössä tulevan pääministerin vastaus tarkoittaa sitä, että seuraava hallitus selvittää Nato-jäsenyyden hyvät ja huonot puolet.
Perussuomalaisten Jussi Niinistö vaati jo viime kesänä erillistä Nato-selvitystä, jotta suomalainen keskustelu jäsenyydestä olisi analyyttisempaa ja kansantajuista. Kokoomus esitti selvitystä omassa vaalikampanjassaan.
Sipilän näyttämä vihreä valo tarkoittaa sitä, että työryhmä sopii nyt Nato-selvityksen laatimisen tavasta ja aikataulusta.
Ruotsi-yhteistyön syventämisen Sipilä niin ikään vahvisti Lännen Medialle.
– Lienee luonnollinen osa [Ruotsi-yhteistyön syventäminen], mutta ei mennä nyt ryhmien töiden edelle, Sipilä hymyili.
Puolustuspolitiikan asiantuntijana pidetty kokoomuksen Ilkka Kanerva osallistuu hallitusohjelmaneuvotteluihin. Kanerva arvioi myös, että hallitus laatii Nato-selvityksen.
– Näin se tulee varmasti olemaan. Samat etiäiset minulla on tässä kuin pääministerillä. Linjaus on yhteinen ja varmaan toteutuu, Kanerva sanoi Smolnassa.
Ruotsi-yhteistyön syventämistä Kanerva pitää Suomelle "ratkaisevan tärkeänä".
Keskustan puheenjohtaja kertoi aamulla, miten varsinaiset hallitusneuvottelut pääsevät vauhtiin nyt, kun puolueilla on yhteisymmärrys talouden tilasta. Hän vastasi vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön viikonloppuna esittämään kritiikkiin siitä, että hallitus on ottanut sopeutuksen lähtökohdaksi valtiovarainministeriön arvion leikkaustarpeesta.
– Tämä on täsmälleen sama tilannekuva kuin se, jonka esitin ennen vaaleja. Tässä menevät miljardit vähän sekaisin, kun kuudessa on kuntatalous mukana.
– Itse lähden edelleen siitä, että vaalikauden lopussa valtiontaloudessa on kahden miljardin vaje, mutta päätöksiä pitää pystyä tekemään koko kestävyysvajeen edestä. Muutenhan tässä ei päästä eteenpäin koskaan, Sipilä lähetti terveisensä opposition suuntaan.
Valtiovarainministeriön mukaan valtiontaloutta pitäisi sopeuttaa tällä vaalikaudella neljällä miljardilla ja kuntataloutta kahdella miljardilla eurolla. Kun mukaan otetaan rakenteellinen kestävyysvaje, sopeutustarve nousee yhteensä 10 miljardiin euroon.
Jo viime torstaina Sipilä aloitti viestinsä kertomisen siten, että kansalaisille ei synny katteettomia odotuksia talouden suhteen.
– Nyt ei ole hyvää jaossa. Tulee olemaan vaikeita päätöksiä, mutta myöskin toivoa antavia päätöksiä, kun teemme voimallisesti uudistuksia, Sipilä vastasi kysymykseen siitä, mikä on hänen viestinsä kansalaisille.
Perjantaina Sipilä kertoi, että hallitus toteuttaa sote-uudistuksen mahdollisimman nopeasti.