– Totuus tästä kaikesta on samaan aikaan synkempi ja valoisampi kuin mielikuvat, sanoo Jecaterina Mantsinen.
Mantsinen on juuri kirjoittanut yhdessä Anne Kantolan ja Omos "Opa" Okohin kanssa kirjan Kuin veljet – totuus Suomen katujengeistä.
Aihe nousi alun perin otsikoihin kesällä 2021, kun nuorta kurditaustaista miestä puukotettiin Helsingissä Itäkeskuksessa Stoan aukiolla. Käynnistyi tapahtumasarja, jota poliisi kuvasi katujengien väliseksi koston kierteeksi. Samalla heräsi pelko äärimmäisen väkivallan kanssa kamppailevan Ruotsin tiestä.
Mantsinen, Kantola ja Okoh ovat haastatelleet pariakymmentä katujengiläiseksi luokiteltua nuorta miestä, joiden elämäntilanteet eroavat monin tavoin toisistaan. Yksi opiskelee korkeakoulussa, muutama on lähestulkoon ammattirikollinen.
Kirjailijoille Suomen katujengirikollisuuden yleiskuva näyttäytyy otsikoiden kauhukuvia sekavampana.
– Se ei ole järjestelmällistä toimintaa, se on kaoottista päiväkotimeininkiä. Joku on suuttunut jostain asiasta, sitä lähdetään kännipäissä selvittämään. Joku myynyt huumeita vaikkei olisi saanut, joku loukkaantuu toisen puolesta, on syviä tunteita, Kantola kuvaa.
Selväpiirteisten jengien sijaan kirjailijat törmäsivät kaveripiireihin, joissa kokoonpanot vaihtelivat ja verivihollistenkin äidit saattoivat tuntea toisensa.
– Tuntuu, että kellään ei ole mitään hajua, miten konfliktit ja omat tunteet pitäisi ratkaista. Väkivallalla uhkailu on ainoa keino omassa työkalupakissa, Kantola jatkaa.
Luokan vilkkaimmat tyypit
Monen haastatellun elämäntarina on ollut nuoresta asti rankka: varhain koettua väkivaltaa, pitkää laitostaustaa.
Usein kotona vanhempien voimavarat ovat olleet koetuksella. On yksinhuoltajia ja runsaslapsisia perheitä. Riittävää apua ei ole ollut tarjolla.
Kertomuksissa korostuu näyttämisen halu ja lapsuusajan ylivilkkaus.
– Moni kertoo olleensa koulussa luokan äänekkäin tyyppi. Aikuiset ympärillä eivät ole osanneet ohjata sellaiseen suuntaan, jossa siitä vilkkaudesta olisi hyötyä. Seuraa kokemus, että et kelpaa sellaisena kuin olet, Kantola kertoo.
Yhtä lukuun ottamatta miehet ovat ulkomaalaistaustaisia. Monen kokemuksia leimaavat syvä ulkopuolisuuden kokemus ja rasismi. Rajuista rasismin kokemuksista ja niiden aiheuttamasta epäluulosta valkoisia suomalaisia kohtaan ovat monille kertoneet omat vanhemmat, jotka usein ovat muuttaneet Suomeen 1990-luvulla.
Eräs haastatelluista kertoo kirjassa:
– Mä löysin kaverit, jotka oli samantyylisiä ja jotka kans tuntee ulkopuolisuutta. Ku me oltiin yhdessä, ei tuntunu enää niin ulkopuoliselta.
Ongelmallinen jengitermi
Kirjailijat huomauttavat, että katujengi-termi itsessään on ongelmallinen. Se johtaa helposti ajattelemaan järjestäytyneempää toimintaa kuin mitä henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvien katujengien todellisuus on. Sille ei myöskään ole Suomessa virallista ja avoimesti saatavilla olevaa määritelmää, vaikka jengiläiseksi leimautumisella on raskaita vaikutuksia muun muassa vankeusajan oloihin.
Idea kirjaan tuli Okohilta, jolle katujen rikollisuus ja osa haastateltavista olivat omakohtaisesti tuttuja. Hänen roolinsa keskittyi tiedonhankintaan. Kantola ja Mantsinen ovat oikeustoimittajia, edellinen Helsingin Sanomissa ja jälkimmäinen STT:llä. Tiedonhankinnan ohella he vastasivat kirjoittamisesta.
Mantsinen kertoo haastattelujen varrella yllättyneensä siitä, kuinka moni miehistä otti avoimesti vastuun rikoksistaan. Harva enää haastatteluvaiheessa ihannoi jengimaailmaa.
– Vaikka nämä miehet ovat olleet rikollisuudessa tosi pitkään ikäänsä nähden, kaikki he haluavat lopulta elää tavallista elämää.
Vertailu Ruotsiin "ei hedelmällistä"
Anne Kantola ja Jecaterina Mantsinen kävivät kirjaa varten kaksi kertaa tiedonhakumatkalla Ruotsissa. He ovat molemmat sitä mieltä, että Suomi on nykyisellään kaukana pelätystä naapurista.
Ruotsin tilanne on ollut vaikea jo pitkään. Ruotsi on yhteiskuntana vahvasti segregoitunut, ja sinne on perinteisesti virrannut Malmön kautta valtavia määriä huumeita, samoin laittomia aseita.
– Painekattila siellä on vain odottanut räjähtämistä, ei näitä ole hedelmällistä suoraan verrata, Kantola toteaa.
Mantsinen huomauttaa, että siinä missä Ruotsissa jengirikollisuuteen liittyvät ammuskelut ovat päivittäisiä, Suomessa puhutaan vuoden 2021 syksystä alkaen vain yksittäisistä törkeistä väkivallanteoista tai henkirikosten yrityksistä.
– Meidän katujengiläiset edelleen toimivat sellaisen julkisuuden ja pienimuotoisen huumekaupan rajapinnassa. Ruotsalaiset sen sijaan toimivat niin kuin tukkukaupassa, eikä heidän toimintaansa enää liity välttämättä jengiestetiikkaa, Kantola kuvaa.
Kantolan ja Mantsisen mukaan Ruotsissa aseellinen väkivalta on niin arkipäiväistynyttä, että poliisin aika menee henkirikollisuuden tukkimiseen.
– Resursseja ei siellä riitä puuttua huumeiden maahantuontiin. Suomessa pyritään vielä pääsemään juurisyyhyn kiinni, vaikka se on hankalaa, Kantola sanoo.
Suomi on kuitenkin parhaillaan houkutteleva huumeiden kauppapaikka, sillä kysyntä kasvaa, huumeiden hinta ja siten myynnistä saatavat katteet ovat täällä korkeat ja huumekauppaan liittyvän väkivallan määrä on suhteellisen matala.
- - - -
Jutun kirjoittaja on vapaa toimittaja.