Arttu Hietala on potkaissut mustat nahkakenkänsä jaloistaan. Hän istuu nojatuolissa pienen tyttärensä Liisan sängyn vieressä. Liisaa ei taida nukuttaa, sillä hän mönkii sängyssä, pehmolelu keikkuu pedissä tytön peuhatessa.
– Arttu Hietala on sellainen moderni nykymies, joka huolehtii lapsestaan, kun äiti-Laura käy töissä. Laura on konttoripäällikkö, Karin Koponen kertoo ja hymyilee silmät sikkurassa.
Joulu on tulollaan, sillä isän huomaamatta makuuhuoneen nurkassa tirkistelee tonttulapsi. Isä, kuten isät usein, ei sitä huomaa. Ehkä Liisaa ei nukutakaan juuri tontun vuoksi. Niin voi käydä näin joulunaikaan.
Karin Koposen roskiksesta pelastamaansa kelloon loihtima Hietalan nukkeperheen asuinkoti elää omaa satuelämäänsä. Arttu Hietala on nukke-isä, pitsireunuksisessa pikkuruisessa tulitikkulaatikossa konttiva Liisa minikokoinen muovinen vauvanukke. Tonttu nurkassa on puinen joulukoriste.
Koponen on asetellut hahmot elämään arkeaan nukkekodin kauniisiin kehyksiin. Tovin katsoja voi kurkistaa Hietaloiksi nimetyn nukkeperheen iltapäivähetkeen, kun isä koettaa saada tytärtään unten maille.
Jotta näky olisi mahdollisimman oikea, mehupillit ovat taipuneet Koposen taitavissa käsissä uuninhormeiksi, nurinperin käännetyt Kallen mätitahnaputkilot uuninluukuiksi, ongenkoukku on saanut helmikoristelun ja päässyt kristallikruunuksi.
– Osan huonekaluista olen ostanut, mutta paljon olen tehnyt myös itse. Esimerkiksi vanha liesi on tehty muovailuvahasta, jonka olen maalannut akryyliväreillä ja tusseilla.
Lapsena Koposella oli nukkekoti kenkälaatikossa. Siellä asuivat paperinuket. Todenteolla nukkekoteihin hän kuitenkin hurahti neljä vuotta sitten, kun lähti Mustasaaren aikuisopistoon miniatyyrikurssille.
– Osa kurssilaisista tekee niin mahdottoman upeita miniatyyrimaailmoja, että minä olen vasta aivan alkutaipaleella. Osalla oli kodeissaan mankeleita ja kaiken maailman vempeleitä. Olin siellä aivan öönä. Nämä minun tekemäni ovat enemmän nukkekoteja, eivätkä miniatyyrejä, Koponen sanoo vaatimattomasti.
Koponen jää pohtimaan, mikä nukkekodin teossa on tärkeintä. Mielikuvitus, hän lopulta päättää.
– Näppäryyttäkin toki tarvitaan, Koponen sanoo. Lisäksi tila on kyettävä hahmottamaan kolmiulotteisena.
Koposta nukkekodin miljöön rakentamisessa kiehtoo illuusion luominen, jotta pystyy saamaan kaiken näyttämään oikealta minikoossa.
Koposen ensimmäinen kurssilla tekemä nukkekoti synnytti lasilyhtyyn uuden elämän. Hän rakensi lyhdyn suojiin tonttujen huvilan terasseineen. Siellä Veera-äititonttu ja lapsi Jussi sekä kolme kissaa, Miisa, Pelle ja Paavo, saavat nautiskella vapaa-ajastaan grillaten ja lepäillen.
Villa Tomte ro -huvilassa tontut voivat virkistäytyä myös talvisin.
– Laittaa vaan ovet kiinni ja takkaan tulen, Koponen sanoo ja napsauttaa led-kynttilän pikkuruisen avouunin sisällä päälle. Se loimottaa takasta kuin tuli ikään. Hyvä siinä on tonttujen lepuutella.
Karin Koposen silmien kimalluksesta päätellen Hietalan nukkeperhe saa vielä lisäneliöitä kotiinsa.
– Unelmoin, että saan jostain hankittua suuren kaapin, johon voin rakentaa nukkekodin, jonne kaikki mahtuvat, Koponen sanoo. Saattaa olla Arttu Hietalalla pian lisääkin nukutettavia.
SUSANNA PAJAKKO