Alue- ja kuntavaaleissa on yleisen kliseen mukaan kysymys kuntalaisten arjen asioista. Tottahan se on, että terveydenhuolto, koulut ja kunnan muut palvelut; kirjastot, kadut ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita.
Vaalipuheissa kaikki kannattavat hyviä palveluja ja etuja kansalaisille. Erimielisyyksiä syntyy, kun pitää päättää miten asiat ratkaistaan. Mitkä ovat arvot tai ideologiat päätösten takana?
Ennen paneutumista mahdollisiin eroihin lienee syytä avata demokratian olemusta. Politiikka määritellään yhteisten asioiden hoitamiseksi. Ne eivät ole koskaan kiinnostaneet kuin osaa kansalaisista.
Ei edes kansakunnan historian kiivaimpina hetkinä, kun isoisäni ja työväenliikkeen kapinoitsijat alkoivat ampua Lappeenrannan seudulla toisiaan 120 päivää lokakuun 1917 eduskuntavaalien jälkeen. Vaalien, joissa suomalaisista äänesti 69 prosenttia.
Vaikka media ja poliitikot julistavat vaalien tärkeyttä, niin kyllä kansa tietää mitkä vaalit ovat merkityksellisiä; äänestysvilkkaus oli viimeisissä presidentinvaaleissa 75 prosenttia, eduskuntavaaleissa 72, kuntavaaleissa 55 ja aluevaaleissa 46.
Kaikilla on oma käsityksensä siitä mitä ideologia on. Perinteisessä oikeisto–vasemmisto-asetelmassa pääkysymyksiä ovat tuotannon/palvelun järjestämismuoto ja yksilön versus julkisen vallan merkitys yhteiskunnassa. Palvelujen tarjoamisen kansalaiselle moni näkee myös ihmisoikeuksiin kuuluvana perusoikeutena.
Sotevaaleissa ideologiaa löytyy eniten yksityisen ja julkisen palvelun suhteesta. Kaikkien puolueiden mielestä julkinen valta on kuskin paikalla, mutta yksityisen puolen käyttö muun muassa työterveyshuollossa, vanhustenhoidossa, lastensuojelussa sekä yksityisillä lääkäriasemilla on perua oikeiston painottamasta yrittäjyyden ja yksilön näkökulmasta. Tehokkuus kärsii, kun kukaan ei omista ja vastuuta kannetaan kollektiivisesti.
Oikeiston ideologia näkyy esimerkiksi Kela-korvausten käytössä ja oma lääkäri -mallin suosimisessa. Perioikeistolaisena konseptina malli korostaa yksilön eli lääkärien ja hoitajien toimintavapautta. Vasemmisto haluaa pitää hoidon julkisena, koska kukaan ei saa tehdä sosiaali- ja terveystoimella voittoa.
Ideologinen ero näkyy selvimmin suhtautumisessa kysymykseen, kannattaisiko hyvinvointialueiden ostaa nykyistä enemmän palveluita yksityisiltä yrityksiltä. Alma Median vaalikoneen tuhansien aluevaaliehdokkaiden vastausten perusteella täysin tai samaa mieltä ostojen lisäämisestä oli 73 prosenttia kokoomuksen ehdokkaista. Sosialidemokraateista samalla kannalla oli kahdeksan ja vasemmistoliiton ehdokkaista kolme prosenttia. (KL 14.03)
Ideologisena kysymyksenä voi pitää myös soteen käytettävää rahasummaa. Tänä vuonna Suomen sotemenot ovat 26 200 miljoonaa euroa (Suomen sote-menot 2025, Valtioneuvosto). Osuus bruttokansantuotteesta on selvästi pienempi kuin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden. Vasemmisto haluaisi ehkä lisätä summaa parilla miljardilla. Tätä oikeisto ei oikein niele, koska se ei halua korottaa veroja tai lisätä velkaa.
Kuntavaaleissa ideologiaa löytyy vielä vähemmän. Kunnan päätehtävä on koulutoimi, mutta yksityisten koulujen osuus on mitätön, vain muutama Steiner-koulu ja kristillinen koulu. Varhaiskasvatuksessa yksityisiä päiväkoteja löytyy toki enemmän.
Perinteinen näkemysero koskee sitten verotuksen tasoa, mutta kuntaveron osuus alkaa olla sen verran pieni, että kovin paljon tunteita sekään ei herätä.
Kunnissa puhutaan lämpimästi elinvoimapolitiikasta, mutta harva puolue suhtautuu esimerkiksi kielteisesti yritysten houkuttelemiseen kuntaan joustavalla kaavoituksella tai myönteisellä suhtautumisella erilaisiin vastaan tuloihin teollisuuskiinteistöhankkeissa. Yritysten toiveita kuunnellaan muutenkin tarkalla korvalla.
Jari Jurkka
valtiot. maist.
Vaasa