Kuolema tuo mukanaan surun. Ihminen, joka vielä hetki sitten oli tässä, onkin nyt poissa lopullisesti. Juuri tuo kuoleman loputtomuus saa meissä aikaan epätoivon tunteita. Suru on yksi ihmisyyteen kuuluvista perustunteista. Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Viimein ihminen oppii elämään surun kanssa. Läheisen menetys ei koskaan unohdu, siitä tulee osa tarinaamme.
Kun päihteet vievät meiltä rakkaan, koemme epäoikeudenmukaisuutta, vihaakin ja paljon ristiriitaisia tunteita. Kamppailua on saatettu käydä usea vuosi yhdessä ja erikseen. Välillä on otettu askel eteenpäin ja sen jälkeen kolme taakse. Riippuen suhteesta, edesmenneen ihmisen eteen on saatettu tehdä ihan kaikki, jotta hän lopettaisi päihteiden käytön ja hakeutuisi hoitoon. On puhuttu järkeä, rukoiltu, huudettu, itketty, pelätty ja vietetty monta unetonta yötä. Toivoa ei koskaan menetetty. Usko siihen, että kaikki kyllä lopulta järjestyy, oli niin valtava, että se kannatteli vaikeimpien aikojen yli.
Nyt kun kuitenkin kuolema vei meiltä ihmisen, on olo lohduton. Miksi? Enkö tehnyt tarpeeksi? Olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Kysymykset täyttävät pään, eikä niihin koskaan löydy vastauksia. Kohdatessaan kuoleman, ihminen pysähtyy luontaisesti sen äärelle ja ymmärtää elämän haurauden. Päihteisiin kuolleen läheinen kokee myös hämmentävää helpotusta. Nyt kamppailu on loppunut, enää ei tarvitse taistella, kummankaan.
Ristiriitaiset tunteet tilanteessa tekevät suruajasta erityisen raskaan. Se, että useimmiten päihteisiin kuolee keskimääräistä nuorempana, tekee siitä myös epäreilun. Ajattelemme, että elämä olisi ollut vielä edessä, kuolema vei läheisemme liian aikaisin. Mitä kaikkea hän olisi parhaimmillaan vielä voinut kokea, jos päihteet olisivatkin jääneet pois? Mitä jos?
Eikä kukaan tiedä vastauksia kysymyksiimme. Ja lopulta elämä jatkuu, koska sen on pakko.
Onko läheisellä oikeus suruun? Läheinen, jonka elämä toi huolia ja murheita on jokaiselle kaikesta huolimatta rakas. Kommentit lähikaupan kassalla ja läheisen elämästä koitunut häpeä tekee suremisesta entistä raskaampaa. Kysymykset mielessä siitä, että saanko näyttää suruni ja mitä muut ajattelevat, eivät jätä toisia koskaan rauhaan. Stigma päihteiden käytön ympärillä on edelleen voimakas.
Ei muihin sairauksiin liity samanlaista “itse aiheutettu” -leimaa, vaikka monet sairaudet voitaisiin välttää huolehtimalla terveydestään paremmin. Häpeän ja surun ristiriitaiset tunteet ovat vaikeita läheiselle. Jokainen voi omalla suhtautumisellaan vaikuttaa siihen, että jokaisen rakasta muistellaan kunnioittavasti ja lämmöllä, koska kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Sytytämme kynttilän päihteisiin kuolleiden muistolle 7.11.2023.
Tanja Aalto
KRIS Etelä-Pohjanmaa ry, läheis- ja vapaaehtoistyön kehittämishanke
Jesse Keskinen
EHYT ry, alueellinen asiantuntija