Juhannus on tilastoissa joulun jälkeen suurin alkoholinkulutuspiikki. Suurin osa suomalaisista juo maltilla, mutta joissakin perheissä juhlapyhät mennään aina viinan ehdoilla.
Päihdeperheiden parissa työskentelevä läheisterapeutti Laura Eklund on elänyt lapsuutensa perheessä, jossa alkoholin käyttö oli ongelmallista. Hän muistaa juhlapyhiin liittyneen jännityksen.
– Meidän perhe oli varmasti ulkoapäin katsottuna tosi tavallinen. Juhannukseksi kokoonnuttiin kaveriporukalla mökille ja istuttiin muiden lasten kanssa mato-ongella, mutta jo alkuillasta se oli mielessä: mitäköhän tänään tulee tapahtumaan?
Jo varhaislapsuudessa Eklund tiesi, että isän persoonallisuus muuttuu ensimmäisellä huikalla.
– Kyllähän muutkin joivat, mutta niiden käyttäminen oli normaalia. Isän silmiin sen sijaan syttyi pirullinen katse ja jutut muuttuivat ilkeiksi. Eniten mua puistatti pienenä juopon nauru. Siinä ei ole mitään hauskaa eikä lämmintä.
THL:n johtava asiantuntija Esa Österberg sanoo, että suurin osa suomalaisista alkoholin ongelmakäyttäjistä on Eklundin isän kaltaisia, työssäkäyviä juoppoja.
– Jos tuohon laitettaisiin kymmenen normaalia työikäistä ihmistä, et osaisi sanoa ketkä siinä joukossa juo liikaa. He hoitavat hyvin pitkälle työnsä, mutta silloin tällöin joku lipsahtaa hunningolle tai kuolee pois. Ongelmakäyttäjien joukon löytäminen on varsin hankalaa.
"Kun isä joi, se katosi"
Suomalaisten alkoholin kulutus on ollut laskussa jo vuosien ajan. Vähäistä se ei ole vieläkään: viime vuonna suomalaiset kuluttivat lähes 51 miljoonaa litraa sataprosenttista alkoholia.
Tasaisesti jaettuna se tarkoittaa, että jokainen yli 15-vuotias suomalainen joi yli 11 litraa sataprosenttista alkoholia. Alkoholi on edelleen merkittävin suomalaisen työikäisen kuolemansyy.
Laura Eklundin mielestä lapsen elämään alkoholi ei kuulu.
– Miksi lasten pitäisi olla sellaisissa bileissä, joissa on runsasta alkoholin käyttöä? En näe mitään pahaa siinä että juo vaikka ruoan kanssa viiniä, mutta siellä missä ihmiset humaltuvat, ei ole sijaa lapsille.
Eklund muistuttaa, että lapselle vanhemman juominen on raskas taakka.
– Päällimmäinen tunne on aivan valtava häpeä ja syyllisyys. Ja hirveä suru. Mua hävetti isän juominen aina. Tiesin, että ne on kaksi eri asiaa: sairaus ja meidän isä. Tuntui siltä, että kun isä joi, isä katosi. Tilalle tuli toinen tyyppi, joka oli erilainen, ja siitä en tykännyt.
Lapsilla on taipumus syyttää vanhempien juomisesta itseään. Jos ei suoranaisesti juomisesta, niin sitten siitä, ettei kykene olemaan ratkaisu ongelmaan, Eklund sanoo.
– Välillä suututti että se nolasi itsensä ja meidät muutkin siinä sivussa. Sitten tulikin hirveä syyllisyys siitä, että tunnen niin, koska isä oli mun suurin sankarini – maailman tärkein hahmo. Tietysti myös turvattomuus vaivasi. Mietin että kuka minusta sitten huolehtii, kun se joka on päissään ei pysty huolehtimaan edes itsestään.
Eklund korostaa, että alkoholismi on aina koko perheen sairaus.
– Perheen yhteiset juhlat menevät ongelmakäyttäjän kanssa aina juomisen ehdoilla. Koko elämä on yhtä odottamista: kun se juo, odotetaan että milloin se loppuu. Kun ei juo, odotetaan milloin se aloittaa.
"Pleksit tai ei mitään"
Isän alkoholismi on vaikuttanut Eklundiin vahvasti myöhemmin.
– Jossain vaiheessa oli hirveä pelko, että minullekin tulee alkoholiongelma. Suhtautuminen alkoholiin ylipäätään on ollut kummallinen, koska mun ajatusmaailmassa ei ollut kohtuukäyttöä. Luulin, että se on aina pleksit tai ei mitään. Alkoholi kuului itselläkin vahvasti teinivuosien juhlimiseen. Mun elämääni viina ei ole tuonut mitään positiivista.
Eklund puhuu alkoholismista sairautena, johon taipumus on vain tietyillä. Niin puhuvat myös muut Minnesota-mallin päihdehoitoa tarjoavassa Rehappi-hoitolassa. Minnesota-mallisen hoidon kantava ajatus on juuri se, että riippuvuus on sairaus.
Eklundilla on nykyään raitis isä, eikä hän kanna isälleen kaunaa tai ole katkera.
– Ei isä itse sitä valinnut. Alkoholismissa on kyse myös alttiudesta ja aivokemiasta. Tahdonvoimalla ei voi hallita kehokemiaa, eikä alkoholisti voi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Eihän diabeetikkokaan voi sanoa, että rakastan lapsiani niin paljon että jähmetän insuliinitasoni paikoilleen.
Eklund tunnistaa edelleen hyvin alkoholistin eikä jaksa katsella humalakäyttäytymistä.
– Mua ei millään tapaa häiritse se, että ihmiset, joille alkoholi sopii, ottaa lasillisen viiniä. Mutta siinä tolkuttomassa meiningissä ei ole mitään hauskaa.
Hän kehottaa jokaista alkoholismin oireista itsensä tunnistavaa hakemaan apua.
– Kyseessä on sairaus, josta voi toipua.
LAURA AIROLA