Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Jukka Mäkynen vastaa Seta ry:lle

Voin hyvin kuvitella, että kolumnini (I-P 26.3.) ja valtuustoaloitteeni ovat herättäneet Seta ry:ssä voimakkaita tunteita. Se on ymmärrettävää. Juuri siksi keskustelua pitäisi käydä faktoihin nojaten – ei omia velvoitteita ja vaatimuksia keksimällä.

Seta ry:n vastauksessa väitetään, että “kunnilla on velvollisuus edistää sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa” nimenomaan Pride-liputuksella tai siihen rinnastettavilla toimilla. Tällainen väite on harhaanjohtava.

Kunnilla on kyllä velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä kaikkien kuntalaisten osalta. Mutta se ei tarkoita velvollisuutta nostaa minkään yksittäisen järjestön tai liikkeen tunnusta kaupungin virallisiin lipputankoihin.

Eri mielipide ei ole syrjintää.

Kolumnini ja aloitteeni ydin on liputuksessa.

Suomessa virallista liputusta ohjaa Suomen lipusta annettu laki sekä vakiintuneet liputuspäivät.

Pride ei ole virallinen eikä vakiintunut liputuspäivä. Kunnat ja kaupungit voivat toki päättää liputtaa haluamallaan tavalla omissa kiinteistöissään, mutta silloin kyse on nimenomaan arvovalinnasta ja poliittisesta tai viestinnällisestä kannanotosta.

Vaasan kaupunginvaltuustossa enemmistö ei halua, että kaupunki liputtaa perinteisen suomalaisen perhe-elämän puolesta. Ainoastaan perussuomalaiset ja kristilliset olisivat tämän halunneet.

Viranomainen ja kaupunki ei voi ottaa kantaa vain yhden asian tai järjestön puolesta. Siinä tulee huomioida myös ne, jotka eivät jaa yhden liikkeen näkökulmia tai tapaa käydä keskustelua.

Edellä mainitun perusteella on aiheellista kysyä: Onko Pride-liputuksen taustalla toimivien tahojen toiminta ja viestintä yhdenvertaisuuden periaatteiden mukaista?

Julkisuudessa on toistuvasti raportoitu tilanteista, joissa eri mieltä olevia on suljettu ulos tai leimattu. Silloin lipusta tulee herkästi rintamamerkki.

Kaupungin tehtävä ei ole valita rintamaa, vaan palvella kaikkia.

Seta ry korostaa “konkreettisia toimia”. Konkreettisin toimi kunnalta on se, että jokainen kuntalainen saa palvelunsa ja kohtelunsa yhdenvertaisesti, ilman erityisasemaa tai ideologista painostusta.

Yhdenvertaisuus tarkoittaa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kaikille, myös konservatiivisesti ajatteleville.

Lopuksi: Jos Seta ry haluaa aidosti edistää yhdenvertaisuutta, sen kannattaa hyväksyä myös se, että demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisillä – ja myös kaupunginvaltuutetuilla – on oikeus olla eri mieltä.

Eri mielipide ei ole syrjintää.

Jukka MäkynenVaasan kaupunginvaltuutettu (ps.)