Parhaillaan eletään aikoja, jolloin koulunsa keväällä päättävien on mietittävä, mihin suuntaan jatkaa oman tulevaisuutensa rakentamista. Niissä mietteissä moni nuori on aika yksin. Näin siitäkin huolimatta, että kouluissa on tarjolla ohjausta tulevan ammatin tai koulutuspolun valintaan.
Kaikesta ohjauksesta ja tapahtumista huolimatta on liian iso joukko nuoria, jotka eivät jatka toisen asteen koulutukseen eli ammatillisiin kouluihin tai lukioihin eivätkä myöskään siirry työelämään. Toisin sanoen jäävät tyhjän päälle. Tietojen mukaan tämä kohtalo on 15 prosentilla ikäluokasta.
Siirtyminen koulusta työelämään on niin ikään herkkä, kriittinen vaihe nuoren elämässä. Erityisen vaikea vaihe se on tietysti niille, joilta ammatillinen koulutus puuttuu kokonaan.
Opetusministeri asetti äskettäin työryhmän miettimään tätä vaihetta. Miten voitaisiin raivata esteitä siirryttäessä koulusta työelämään?
Suomessa jos missä näitä esteitä riittää. Suomi on säädösten ja pykälien kultamaa. Toiminnan kehittäminen tai laadun parantaminen merkitsevät usein sitä, että lisätään käskyjen, kieltojen ja vaatimusten päälle jotain uutta. Eikä tässä vielä kaikki. Virkamiesten työnä on valvoa, että kaikkia vaatimuksia noudatetaan viimeisen päälle. Jouston varaa ei juuri tunneta.
Hyvää tarkoittavista asioista voi kasvaa viidakko, joka tuo mukanaan uusia ongelmia. Kaikki eivät jaksa tehdä läksyjään, huolehtia koulutehtävistään, ja siirtyminen työelämään on vaivalloista. Siinä syntyy otollinen tilanne syrjäytymiselle.
Ministerin asettama työryhmä pohtii niin sanottua koulutussopimuksen mallia, joka sinänsä ei ole uusi. Muun muassa yrittäjäjärjestö on esittänyt mallia, joka olisi tavallaan riisuttu versio oppisopimuskoulutuksesta. Pienyrittäjät kokevat oppisopimuksen monimutkaiseksi ja vaivalloiseksi.
Työryhmä miettii, olisiko mahdollista nykyistä vähemmillä muodollisuuksilla ja vaatimuksilla järjestää koulutusta, joka tapahtuisi pääosin työpaikalla mutta tutkinto tehtäisiin oppilaitokseen. Työstä maksettava palkka lähtisi pienestä mutta kasvaisi taitojen karttuessa.
Malli on herättänyt arvostelua. Pelätään, että työnantaja käyttää hyväkseen halpaa työvoimaa. Mallin hyvänä puolena voisi nähdä mahdollisuuden kouluttautua myös etäällä oppilaitoksista.
Syvältä maaseudulla houkutus jättäytyä ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle on isompi kuin kaupungeissa, joissa koulut ovat vieressä. Kouluttautuminen työpaikalla olisi ainakin parempi vaihtoehto kuin ei ammatillista koulutusta ollenkaan.
Koulutussopimuksella olisi käyttöä ehkä myös niille, jotka syystä tai toisesta joutuvat vaihtamaan ammattiaan. Rakennemuutokset koettelevat elinkeinoelämää, ja sen takia tulevaisuuden työurat ovat katkonaisempia kuin nykyiset.
Koulutussopimus olisi hyvä malli myös maahanmuuttajille, joille pitäisi saada nopeasti töitä, mutta nykyiset pykälät estävät työnteon. Maahanmuuttajien nopea työllistäminen on asia, jossa kaikki ovat voittajia.
Kysymyksessä olisi uusi malli hankkia ammatti työpaikalla opiskellen ja suorittamalla ammattitutkinto käytännönläheisesti.
JUHANI MARTIKKALA
juhani.martikkala@i-mediat.fi