Mitä ajattelisit, jos saisit joululahjapaketista yhden hautakynttilän? Omille sukulaisilleni oli käydä näin.
Olin saanut loistoidean. Olin lapsi, saanut muutamia markkoja joululahjojen ostoon ja huomasin Tiimarissa kauniita, halpoja kynttilöitä. Niihin rahat riittäisivät. Paketoisin jokaiselle sukulaiselle sellaisen. Haalin lahjat ja menin näyttämään niitä äidille. Närkästyksekseni kauhistunut äiti tyrmäsi ajatuksen ja kertoi niiden olevan hautakynttilöitä.
Lahjojen hankkiminen ei ole tuosta juuri helpottunut. Eräälle miehelle ostin lahjakortin kasvohoitoon, jota hän ei koskaan käyttänyt. Raskaana oleva kaverini sai pehmeitä juustoja, kun en tiennyt, että siinä tilassa niitä ei kannata syödä.
Toisin on muilla. Tutun perheessä valmistetaan itse yksi lahja, mikä kuulostaa saavuttamattoman idylliseltä.
Perheenjäseneni ilmoitti jo lokakuussa tyytyväisenä, että on hankkinut lähes kaikki joululahjat. Olen omin silmin todistanut, kuinka hän valitsee lahjan, soittaa muita läpi kysyäkseen heidän mielipiteitään ja varmistaa lahjan saajalta, miten hän tarkalleen ottaen suhtautuisi pohkeeseen ulottuviin merinovillakalsareihin, jotka käyvät kävelyyn, lenkkeilyyn ja lumilautailuun.
Mainittakoon sivuhuomautuksena, että vaivannäöstä huolimatta valinta on hänelle helppo, sillä hänelle merinovilla edustaa eräänlaista uskontoa.
En ikinä jaksaisi ryhtyä samaan. Muistutan enemmän isääni, joka odottaa shoppailijoita seisomalla kadulla kaupan edessä. Tai tuttuani, joka kävelee aattoaamuna hiljaiseen tavarataloon ja ostaa kaikki lahjat kerralla sieltä.
Keksisin kasapäin annettavaa perheen naisille, mutta miehille se on hankalaa. Yksi tulee onnelliseksi tekniikasta, toinen punttisalista ja kolmas kuntastrategioista. Tekniikkaostokset ovat tuhoon tuomittuja, salilla tarvitsee vain vettä, eikä Kuntaliitolla ole nettikauppaa – harmi.
Miksi lahjojen hankkiminen on niin hankalaa? Ainakin siksi, että mikään tavara ei kunnolla osoita läheiselle sitä, kuinka tärkeä hän on. Ja ihmisillä on jo paljon tavaraa.
Vältän usein koko homman elämyslahjoilla, kuten lahjakorteilla ravintolaan. Se ei ole ekologinen, vaan mukavuudenhaluinen ratkaisu.
Yksi vaihtoehto olisi tehdä jotain itse. Kuka tietää, ehkä joku läheiseni arvostaisi yhtä kireää ja yhtä löysää lapasta tai leivonnaisia keskipitkillä ruskeilla hiuksilla. Tai kirjasta unohtumattomimmista lehtijutuistani tai ehkä nauhoitusta klassikkohaastatteluistani. Esimerkiksi lasten tai teinien haastattelut kävisivät siihen hyvin. "Mikä on parasta sählyssä?" "En tiedä." "Mitä te teette treeneissä?" "En muista." "No kerro harjoituksista." "En muista."
TIINA JUUJÄRVI