Joulun aikaan monen sydäntä lämmittävät perinteiset hyväntekeväisyyskeräykset, kuten Joulupuu, Hope ry:n kampanjat ja Pelastusarmeijan joulupadat. Nämä keräykset tarjoavat mahdollisuuden tuoda iloa niille, jotka muuten jäisivät ilman. Lahjoittajien toive on kaunis: antaa lapsille joululahja, joka tuo heille hetken riemua tai helpotusta.
Mutta kun tarkastellaan keräysten lahjatoiveita tarkemmin, löytyy niistä myös synkempää viestiä. Monet toiveet kertovat syvällisestä taloudellisesta ahdingosta: ruokalahjakortteja, jotta perheillä olisi varaa joulupöytään; peittoja ja tyynyjä lämmittämään kylmiä öitä; tai jopa vähän herkkuja, joita monilla ei muuten olisi varaa hankkia. Lasten toiveet eivät ole PlayStationeja tai merkkivaatteita, vaan aivan perustarpeita, jotka he tietävät vanhemmillaan olevan mahdotonta täyttää.
Hallituskaudella tehdyt leikkaukset lapsiperheiden tuista ja hyvinvointialueiden rahoituksesta heijastuvat perheiden arkeen suoraan. Monien perheiden tilanne on jo valmiiksi tiukka inflaation ja nousevien elinkustannusten puristuksessa. Kun samaan aikaan pienennetään tukiverkostoja, kuten toimeentulotukea, työttömyysturvaa tai asumistukea, taloudellinen ahdinko vain syvenee. Kaikki nämä tekijät yhdessä vievät monilta lapsilta mahdollisuuden kokea turvallista ja huoletonta lapsuutta.
Hyväntekeväisyys on arvokasta, mutta se ei voi korvata toimivaa sosiaaliturvaa. Se ei voi myöskään tuoda oikeudenmukaisuutta tilanteeseen, jossa lapsen saama joululahja riippuu siitä, osuuko hänen toiveensa oikeaan keräykseen ja oikean lahjoittajan silmiin. Hyväntekeväisyys toimii laastarina – se lievittää kipua, mutta ei paranna haavoja.
Meidän tulisi pysähtyä pohtimaan, miksi ylipäätään tarvitsemme tällaisia keräyksiä. Hyvinvointivaltion tehtävä on tarjota perheille riittävät resurssit arjesta selviytymiseen ja lapsille mahdollisuus iloon, ei ainoastaan jouluna vaan ympäri vuoden. Tämän vuoden lahjatoiveet muistuttavat meitä siitä, kuinka kaukana olemme tästä tavoitteesta.
Jokainen voi osallistua ja auttaa yksittäisiä perheitä, mutta samalla olisi aika kysyä: millaista politiikkaa me haluamme, ja miten voimme varmistaa, ettei tulevina jouluina lahjatoiveiden listalla tarvitse lukea ”ruokaa” tai ”tyyny”? Tämä kysymys ei ole vain joulun, vaan koko hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden.
Kim Berg
SDP:n kansanedustaja Vaasasta