Nuoria junioripelaajia haastatellessa nousee usein esiin, että tärkein asia harrastuksessa ovat kaverit.
Jääpalloseura V-67 on upea esimerkki siitä, miten hienoja ja kestäviä ystävyyssuhteita urheilujoukkue voi muodostaa.
– Kyllä meillä on paljon hauskaa ollut yhdessä, ja ystäviä olemme loppuelämän, sanoo V-67:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja sihteeri Bjarne Sund.
V-67:n pelaajat kokoontuvat edelleen vuosittain. Joulukuussa oli erityisesti aihetta juhlaan, sillä seura täytti viisikymmentä vuotta.
Juhlailtana läppä lensi ja nauru raikasi kuin pukukopissa aikanaan. Huumoria ja pilkettä silmäkulmasta näiltä herrasmiehiltä ei puutu. Osalla peliaika oli kuitenkin jo päättynyt.
– Tänään kävimme neljän pelaajan haudalla, kertoi V-67:n pitkäaikainen jäsen Osmo Hannuksela vuosipäivänä.
Yhteinen joukkue. 50- ja 60-luvulla jääpallo eli kulta-aikaansa Vaasassa, kunnes VPS ja VIFK lopettivat toimintansa. Pohjalaisen tiloissa Pitkälläkadulla perustettiin 8.12.1967 jääpalloseura V-67.
– Emme olleet kateellisia toisillemme, vaan kokosimme jengin yhteen suomalaisten ja ruotsalaisten kanssa, nyt 79-vuotias Hannuksela kertoo.
Parhaimmillaan V-67:llä oli jäseniä lähes viisisataa. Otteluita seurasi Hietalahden ulkojäällä, nykyisen Hesburgerin kohdalla, jopa 1 500 katsojaa.
Seuran pelaajista Lars Näsman, Timo Nevanperä, Raimo Helama ja Arto Kari edustivat Suomea maaotteluissa.
Minkeillä mailoja. Seuran aktiivinen naistoimikunta pyöritti bingoa nykyisen Fannyn tiloissa, ja kerätyillä rahoilla muun muassa lahjoitettiin jääpallomailoja kouluille.
– Poliisimestari ei hyväksynyt aluksi bingotoimintaa. Menimme seuramme silloisen puheenjohtajan Matalamäen Pentin kanssa poliisilaitokselle mukanamme valtava läjä vehnäjauhoja, näkkileipää sekä keksejä ja saimme nimen paperiin, Sund muistelee hymyillen.
Seura sai rahallista tukea muun muassa vaasalaiselta rakentajalta Aarne Jungestamilta, linja-autoyrittäjä Alfred Kronmanilta sekä Hoviseppien omistajalta Jussi Luoma-aholta.
– Yksi tuttu minkkifarmari lahjoitti meille minkinnahkoja. Lähdimme laivalla yli Sundsvalliin ja puimme laivan kaikille naisille minkinnahat kaulalle, jotta pääsimme tullin läpi, ja keräsimme ne pois Ruotsin puolella. Myimme nahat Ruotsissa ja ostimme niillä rahoilla hyviä mailoja, joita ei Suomesta saanut, Sund kertoo jo vanhentuneesta rikoksesta.
Treenit Raumalla. Nykyään monen lajin joukkueet valittavat huonoista olosuhteista. Kaikki on kuitenkin suhteellista.
– Ei meillä ollut edes valoja kentällä, vaan pistimme autot riviin kentän laidalle ja valot niihin päälle. Itsenäisyyspäivän aikoihin menimme Bragen edustalle meren jäälle pelaamaan. Näsmanin Lasse meinasi hukkua, kun putosi jäihin, Sund muistelee.
60-luvulla vaasalaisjoukkueet kävivät harjoittelemassa Porin ja Rauman jäähalleissa työpäivän päätteeksi.
Lopulta surkeat olosuhteet koituivat vaasalaisen SM-tason jääpallon kohtaloksi. V-67 pelasi kaksi vuotta mestaruussarjassa, kunnes luopui paikastaan. 1970-luvun joukkue pelasi kakkosdivisioonassa, eikä hävinnyt koko vuosikymmenen aikana yhtäkään ottelua.
– Meillä on edelleen kaukalopallovuoro V-67:n nimissä, ja käyn luistelemassa siellä joka torstai. Olen luistellut 67 vuotta joka viikko, 76-vuotias Sund kertoo.
Jaakko Jokela
