Eri lähtökohdista tulevien ihmisten haastatteleminen on tärkeä osa maaseudun ja maahanmuuton tutkimusta.
Haastatteluissa ihmiset voivat kertoa omin sanoin kokemuksistaan maaseudulla elämisestä, sen hyvistä ja huonoista puolista. Näitä kokemuksia ja ajatuksia kuunnellessa on mahdollisuus oppia ymmärtämään erilaisia tapoja elää ja ajatella.
Itselle tuttuja ja itsestään selviä asioita joutuu katsomaan eri näkökulmasta ja miettimään, ovatko ne tavat, joilla asioita on totuttu tekemään ainoita oikeita tai edes niitä parhaita. Kuuntelemisesta on se hyöty, että aina oppii jotain uutta, silloinkin, kun ei ole kaikesta samaa mieltä.
Väitänkin, että ilman kuuntelemista ja aitoa kiinnostusta muita ihmisiä ja heidän ajatuksiaan kohtaan maaseudulla ei opita uutta, eivätkä ihmiset ja yhteisöt mene eteenpäin ja kehity.
Yksi asia, minkä olen haastattelujen myötä oppinut, on se, että ihmisten kokemukset ja arkielämä ovat monitahoisempia kuin millaisena maahanmuutto julkisessa keskustelussa näyttäytyy.
Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa maahanmuuttoon liittyvät aiheet keskittyvät pitkälti talouden näkökulmiin. Kuinka paljon maahanmuutto maksaa? Millaisia taloudellisia hyötyjä siitä on? Puhutaan työvoimasta, verotuloista ja alueiden elinvoimasta.
Aidosti kestäviä tulevaisuuden ratkaisuja ei kuitenkaan saada aikaan, mikäli maahanmuuttoon liittyvät sosiaalisen kestävyyden ulottuvuudet jäävät sivuosaan.
Sosiaalinen kestävyys liittyy kysymykseen siitä, millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on elää mielekästä elämää. Se rakentuu yksilöiden hyvinvoinnista ja elämänlaadusta, jossa keskeistä on tasavertaisuus ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään liittyviin valintoihin. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa työ- ja koulutusmahdollisuudet, palveluihin pääsy sekä mahdollisuudet hyödyntää ja kehittää omaa osaamista.
Keskeinen asia sosiaalisen kestävyyden kuviossa on kokemus joukkoon kuulumisesta. Että pääsee mukaan sosiaalisiin verkostoihin ja kokee olevansa arvostettu ja hyväksytty osa yhteisöä.
Kokemus kuulumisesta ei muodostu samaan muottiin pusertamisesta, jossa eri tavalla ajattelevia tai eläviä ei hyväksytä yhteisön jäseniksi, eikä heidän näkemyksiään kuunnella ja oteta huomioon päätöksenteossa tai maaseudun kehittämisessä.
Eriarvoisuus, vähättely ja ulkopuolelle jääminen heikentävät yksilöiden hyvinvointia ja sitä kautta maaseudun sosiaalisen kestävyyden rakentumista.
Maahan muuttaneille maaseudun paikkakunnat eivät näyttäydy kaikilta osin helpoimpina mahdollisina paikkoina elää.
Vaikka moni arvostaa turvallista elinympäristöä ja luontoa, ongelmia aiheuttavat työllistyminen, sosiaalisiin verkostoihin pääseminen sekä osaamisen ja aikaisemman koulutuksen hyödyntäminen.
Voi tietysti ajatella, ettei asia kosketa minua, vaan ongelma on maahan muuttaneiden. Mielestäni asia ei ole näin yksioikoinen. Yksilöiden mahdollisuudet elää itsensä näköistä elämää vaikuttavat lopulta koko maaseutuun.
Mitä enemmän on ulkopuolelle jääviä, sitä enemmän myös maaseutualueet jäävät vaille näiden ihmisten osaamista, taitoja ja työpanosta, joita alueiden menestymiseen tarvitaan.
Mikäli ihmisille syntyy kokemus, ettei heitä arvosteta tai jos työllistyminen osoittautuu mahdottomaksi, he muuttavat muualle.
Häviäjinä ovat siis lopulta koko maaseutu ja he, jotka maaseudulle vielä jäävät asumaan.