Latinankielisen sanonnan ”Si vis pacem, para bellum” kerrotaan olevan yli 1600 vuotta vanha ja kuvaavan vallan tasapainon merkitystä maailmanrauhalle. Yksinkertaistettuna se voidaan kuvata siten, että ole riittävän vahva, jotta kimppuusi ei kannata hyökätä.
Lähes parikymmentä vuotta sitten, kun suoritin osana yliopisto-opintojani kansainvälisen politiikan perusopintoja, ilmassa oli vahvaa idealismia. Nuoret kanssaopiskelijani tarjosivat maailmanrauhan rakennusaineiksi feminismiä, ihmisoikeuksia, terrorismin vastustamista ja ilmastonmuutosta.
Juuri kukaan ei ollut kiinnostunut voimapolitiikasta tai suurvaltojen intresseistä. Sitten tulivat Georgia, Krim ja Ukraina.
Vanhin veljeni täyttää tänä keväänä 50 vuotta. Hänen syntymänsä aikoihin vuonna 1975 Helsingin ETYK-kokouksessa suurvallat laativat periaatteet sopimuspohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Ne kantoivat Suomen ja Euroopan läpi Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen, mutta nyt suurvaltapolitiikka on tekemässä paluun.
Itselleni tulee parin viikon päästä 40 vuotta. Olen siis tasan kymmenen vuotta veljeäni nuorempi. Väkisin sitä tulee ajatelleeksi, miltä maailma näyttää omien viisikymppisteni aikaan, ja onko meillä kykyä varautua tulevaisuuden kehityskulkuihin.
Nyt on alkamassa tärkeiden päätösten vuosikymmen, jolloin Suomen on oltava vahva niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Myös meidän on yksilöinä oltava vahvoja ja kestäviä – kyettävä huolehtimaan toinen toisistamme. Meidän on valmistauduttava pahimpaan, jos haluamme säilyttää rauhan myös tulevaisuudessa.
Demokratia on yksi vahvuuksistamme. Olin jo tehnyt päätöksen jättää kuntavaalit väliin ensimmäistä kertaa 17 vuoteen, mutta Suomi tarvitsee meiltä kaikilta nyt osallisuutta, osallistumista ja vastuunkantoa, myös minulta.
Aki Ruotsala
kaupunginvaltuutettu (KD)
kuntavaaliehdokas, Seinäjoki