Millaisia ovat sanomalehtien lukijat 10 vuoden päästä? Onko heitä? Onko sanomalehtiä?
On sekä mahtavaa että raastavaa työskennellä toimialalla, joka on rakennemuutoksen kourissa. Digitalisaatio sen tekee. Mikään ei ole kuin ennen. Eikä tarvitsekaan olla.
Media-alalla tuntuu välillä, että kaikki on mahdollista. Välillä taas, ettei enää niin mikään. Uskon, että voittajina selviytyvät toimijat, joilla on syvällistä näkemystä ja ymmärrystä lukijoistaan.
A-lehtien Trendi-lehden ja Lily-verkkojulkaisun päätoimittaja Jenni Lieto sen sanoi Sanomalehtien liiton tilaisuudessa: lehteä tai mitä tahansa mediaa on tehtävä lukijoiden ehdoilla.
Vain silloin voi menestyä, sillä julkaistavalla sisällöllä on oltava merkitystä lukijoilleen. Tuuleen on ihan turha huutaa. Sanansa kannattaa suunnata suoraan yleisölle, jota palvelee. Jos siinä ei onnistu, voi lopettaa.
Lieto tuntee kohderyhmänsä. Se on sekä hänen luotsaamallaan lehdellä että verkkojulkaisulla 18-39 -vuotiaat nuoret naiset. A-lehtien talliin kuuluu myös nuoremmille, 12-19 -vuotiaille tytöille suunnattu Demi-lehti, jonka verkkosivusto tavoittaa valtaosan suomaisista ikäluokkaan kuuluvista tytöistä. Sivustolla on viikoittain jopa 160 000 kävijää.
Trendinkin tekijät oppivat kantapään kautta. "Ajateltiin, että julkaistaan siellä verkossa sitten sellaisia pienempiä pätkiä niistä jutuista, jotka julkaisemme ihan kokonaan lehdessä." Jenni Lieto nauraa.
Eihän sellaista kukaan halua. Ei sellaisella ole Trendin lukijoille mitään merkitystä. Niinpä verkkojulkaisusta rakentui hyvin pian aivan oma ja omilla lainsalaisuuksillaan toimiva rinnakkaismaailma, jossa tytöt ja nuoret naiset itse bloggaavat, vloggaavat ja keskustelevat.
Toimituksen rooli on yhteisössä kuin liiman. Se ei tee enää sisältöjä vaan antaa alustan lukijoidensa käyttöön. Sivustolle on rekrytoitu kymmenisen bloggaria, mutta kaikille avoimella alustalla heitä on 10 000. Toimitusta tarvitaan lähinnä juontamaan yhteisön vuoropuhelua.
Painettua lehteä tehdään toki yhä, mutta se on joutunut uusiutumaan. "Miksi jättäisimme sinne mitään, mikä on tässä hetkessä kiinni? Lehteen on tehtävä jotain aivan muuta."
Medialle vanhastaan langennut portinvartijan rooli on tällaisissa yhteisöissä kuin kaukainen muisto.
Mieti vaikka: Muistatko vielä Suosikin, jonka ainoa vuorovaikutteisuus lukijan kanssa oli lehdessä julkaistu lääkäripalsta?
Sellainen naurattaa nykyteiniä. Epätodellista! Miksi jonkun muun pitäisi määritellä mitä luemme ja mistä olemme kiinnostuneita? Miksi joku kirjoittaisi puolestamme asioista, jotka tunnemme itse parhaiten? Meidän kanssamme media voi ehkä toimia. Mutta ei puolestamme.
Ei tarvitse olla teini ymmärtääkseen ja allekirjoittaakseen tämän.
Tästä voi sadan vuoden perinteiden kanssa painiskeleva sanomalehtikin ottaa oppia. Totutut toimintamallit eivät saisi lukita ajatteluamme.
On katsottava uusin silmin kaikkea mitä teemme. Säilytettävä se, mikä on lukijoillemme merkityksellistä ja palvelee heidän etuaan. Jätettävä se, millä ei ole merkitystä ja jota ehkä teemme vain siksi, koska näin on aina tavattu tehdä.
Voimme edelleen olla yhteisömme liima, tuki ja turva. Mutta emme sen portinvartija tai besserwisser.
PIA HUNNAKKO